Kauko-ohjausta

Karan kanssa jatketaan kauko-ohjaus harjoittelulla. Karalla on todella vahva lähellä pysyminen, mikä on koulutettu aivan tarkoituksella, mutta nyt tästä muutoin niin tarpeellisesta taidosta on kuitenkin haittaa. Istu-maahan-jää harjoituksissa on eteen tullut ongelma, Kara lähestyy minua koko ajan, vaikka ensimmäisen toiston tekisi viiden metrin päässä, viidennen toiston kohdalla se onkin jo metrin päässä.

Tein ”nerokkaan” suunnitelman kouluttaa Karalle rajan, jonka takana haluan sen pysyvän. Aloitin koulutuksen keittiön ovella, jossa on selvästi erottuva lista. Kara hoksasi idean melko nopeasti, ylitti rajan muutamia kertoja ja peruutti sitten rajan taakse, josta heti palkitsin. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kuvaamani video koulutuksesta ei latautunut koneelle. Harmitti vähän, mutta keksin paremman suunnitelman. Koska haluan siirtää käytöksen myös ulos, on siirrettävä raja huomattavasti parempi vaihtoehto. Aloitin siis homman alusta, mutta tällä kertaa käytin aurauskeppiä, jonka voin siirtää helpommin ulos, eikä hommaa täydy aloittaa uudestaan harjoittelemalla käytöstä maahan piirretyn viivan kanssa, mikä oli alunperin suunnitelma.

Harmi vain, että Kara on melko hyvä yleistämään, joten rajan ylityksiä ei tullut, vaikka tilanne muuttuikin. Ainoa kepin ylitys tuli, kun nostin kriteeriä. Ajatuksena on, että Kara pysyy rajan takana ja tekee mitä haluan, eli menee maahan, istuu ja nousee seisomaan ilman, että se lähestyy minua. Koulutan käytökset yksitellen ja vasta, kun kaikki käytökset onnistuvat rajan takana jatkan harjoituksia pyytämällä kaikkia käytöksiä. Yleistän tätä pihapiirissä, kun tämä onnistuu, poistan rajan ja katson, lähteekö Kara jälleen tulemaan kohti. Rajan taakse jääminen onnistui alusta asti hyvin, ainuttakaan epäonnistumista ei tullut. Nostin kriteeriä ja pyysin Karan istumaan, Kara istuikin rajan taakse ja jos olisin ollut nopeampi, olisin tämän suorituksen saanut palkittua. Kara kuitenkin nousi, tuli lähemmäs ja tarjosi istumista. Tätä en palkinnut ja hetken tuumailun jälkeen Kara palasikin rajan taakse ja sain palkittua onnistuneen suorituksen. Käytän apuna harhanamia, palkitsen oikeaan kohtaan ja heitän toisen namin etsittäväksi, jotta Kara varmasti oppii tulemaan haluamaani kohtaan, eikä vain odota paikallaan.

Ps. Lapset aina haittaa vapaa-aikaa….

Harjoittelussa on siirrytty ulos ja käytös alkaa olemaan melko varmaa. Kara on oppinut vaihtamaan puolta rajan taakse, jos vaihdan puolta kesken harjoituksen. Ulkona aloitin myös istumisen lisäämisen ja toistaiseksi homma etenee, kuten haluan. Rajan poistamisen kanssa en pidä mitään kiirettä, lisään kaikki haluamani käytökset ja etäisyyden, ennen kuin aloitan harjoittelun ilman rajaa. Tavoite on, että Kara tekee käytökset rajan takana, kun olen vähintään viiden metrin päässä. Riskinä tässä suunnitelmassa on, että rajan olemassaolo ohjaa liikaa käytöstä, mutta minua lähestyminen on Karalla niin vahvaa, joten luulen, että liian aikaisin poistettu raja tuo ei-toivotun lähenemisen esiin uudelleen. Jos rajan poistaminen myöhemmin tuottaa ongelmia, voin häivyttää sen asteittain esim. lisäämällä rajaksi maahan piirretyn viivan aurauskepin lisäksi ja häivyttää sen pikkuhiljaa. Epäonnistumisiakin tuli mukaan, mutta tässä vaiheessa ne eivät haittaa, onnistumisia oli kuitenkin suurin osa, joten kriteeriä voin seuraavalle harjoituskerralle nostaa. Pihalla näytti olevan jokin Karaa houkutteleva haju, mutta onneksi se ei vienyt Karan huomiota liiaksi ja harjoitukseen keskittyminen voitti lopulta ympäristön houkutuksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s