Perustaitojen opettelua

Pennun kanssa on valtava määrä asioita, joiden harjoittelun itse aloitin heti, kun Vellamo meille tuli. Nämä on taitoja, joita itse pidän tärkeimpinä: Sisäsiisteys: Tämä on varmasti itsestäänselvää. Pennulla ei käytännössä ole juurikaan pidätyskykyä, joten ulos on mentävä nopeasti, jos meinaa, että tarpeet tulee oikeaan paikkaan. Heti heräämisen, syömisen ja leikkimisen jälkeen, usein myös kesken leikin, … Jatka artikkeliin Perustaitojen opettelua

Ehdollinen vahviste ja kosketuskeppi

Vellamon koulutuksen aloitin naksuttimen ehdollistamisella. Alkuun annoin makupalan ja samalla kun pentu pureskeli sitä naksautin. Naksuttimen äänen ja ruuan välille luodaan klassinen ehdollistuminen, samoin kuin Pavlovin koirat alkoivat kuolaamaan kellon soidessa, Vellamolle syntyy mielleyhtymä ruuan ja naksuttimen äänen välille. Toistin tätä kymmenen kertaa ja testasin sitten reakoiko Vellamo naksautukseen, kun se keskittyi lattian haisteluun, naksuttimen … Jatka artikkeliin Ehdollinen vahviste ja kosketuskeppi

Pentu tuli kotiin

Vellamo saapui vihdoin kotiin. Pennun odotus tuntui tuskallisen pitkältä ja olen ehtinyt suunnittelemaan jo jonkin verran sen koulutusta. Tavoitteet on taivaissa, kyllähän tästä pennusta nyt vähintään käyttövalio tulee.. Kodin sisustus on mennyt uusiksi. Uusi tyyli on minimalistinen ja melko karu. Tärkein tarvike ensimmäisinä päivinä edes tällaisella kukkahattutädillä ei ole naksutin ja namit vaan talouspaperirulla ja … Jatka artikkeliin Pentu tuli kotiin