Hallintaa ja vapaanaoloa

Vellamon kanssa hallinnan harjoittelu jatkuu vielä pitkään, luoksetulo ja lähellä pysyminen vapaana ollessa on ehdottomia edellytyksiä sille, että se saa olla ilman hihnaa. Ympäristö kiinnostaa jo kovasti ja rohkea pentu haluaisi mennä tutustumaan vastaantulijoihin, koiriin ja ihmisiin. Luoksetulo ei vielä pitkään aikaan ole niin vahva, että voisin luottaa, että Vellamo tulee luokse tilanteessa kuin tilanteessa. Taitoja se ei myöskään opi ilman ahkeraa harjoittelua.

Pyrimme käymään päivittäin metsässä tai pellolla, jotta koirat saavat vapaata liikkumista. Kasvavalle pennulle ja selkävaivaiselle vanhukselle epätasainen pehmeä alusta on paras alusta liikkumiselle, lumihangessa kahlaaminen pitää lihakset kunnossa, niin koiralla kuin omistajalla.

Karkaaminen on kuitenkin koiralle maailman helpoin temppu kouluttaa, siihen ei tarvita kuin yksi onnistunut lähtö koiran, pupun tai ihmisen luokse. Kukaan näistä kolmesta tuskin arvostaa tälläistä läheisyyttä, vaikka Vellamo olisi aikuisenakin kuinka ystävällinen tahansa, toisten koirien luokse karkaaminen ei missään tapauksessa ole luvallista. Ison koiran ryntääminen ihmisen luo harvemmin saa iloista vastaanottoa. Jokaisen koiranomistajan tulisi kantaa oma vastuunsa siitä, että koiriin suhtauduttaisiin positiivisesti. Yksi karkaileva koira voi saada ihmisen pelkäämään kaikkia koiria, epäreilua tämä toki on niitä kohtaan, jotka tekevät kaikkensa että oma koira ei aiheuta häiriötä ja se pyritään kouluttamaan niin hyvin, että se on aina hallinnassa.

Jotta Vellamo ei koskaan oppisi karkailun jaloa taitoa, sillä tullaan käyttämään liinaa aina, kun on pienikin mahdollisuus, että vastaan tulee jotain, jonka läheisyydessä en ole 100% varma, että Vellamo noudattaa luoksetulovihjettä. Vasta, kun luoksetulo on niin hyvin hallinnassa, voidaan vapaana oloa katsoa uudelleen, mutta ei yhtään aikaisemmin. Tämä voi vaikuttaa vaivalloiselta ja turhalta, mutta karkailun poiskouluttaminen harvoin on pelkästään luoksetulon vahvistamista, koira on jo oppinut, että luokse voi kyllä tulla, jos ei ole parempaa tekemistä, mutta heti kun näköpiiriin ilmestyy jotain kiinnostavaa, koira häipyy paikalta. Tommy Wiren puhui myös eräällä luennolla ”karkauspsykoosista”, osuva termi..

Koska minulla on aina mahdollisuus pysäyttää Vellamó, jos se ei noudata vihjettä, pystyn testaamaan luoksetulon toimivuutta. Kun vastaan tulee ihmisiä ja koiria, annan Vellamon huomata ne. Odotan, että sen katse lukkiutuu vastaantulijaan tai se on jo menossa vastaantulijan luokse. Tähän asti luoksetulovihje on toiminut, eikä liinaa ole tarvinnut käyttää. Nyt vain täytyy vaikeuttaa tilanteita aina vain haastavampiin ympäristöihin, kun koulutuksen vie hallitusti mieluiten vähän ”yli”, on koiraan luottaminen normaaleissa tilanteissa helpompaa ja koirallekin luoksetulovihjeen noudattamaminen on helpompaa, kun sitä on harjoiteltu monenlaisessa ympäristössä ja häiriössä.

img_2038

Vellamo sai myös uudet Julius k-9 valjaat ja muutaman päivän testailun jälkeen ei tähän taloon muun merkkisiä valjaita enää osteta. Mahtava tuote, suosittelen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s