Ohitus- ja häiriötreeniä

Aina ei treenikaveria voi valita. Tänään ohitustreeneissä saatiin the häiriö, kun kaksi varista alkoi päivystämään Vellamon makupaloja. Varikset olikin kovempi häiriö, kuin ympärillä olevat koirat, joten treenisuunnitelmat vaihtui lennosta. Hyvin sujui, linnut oli hyvin pitkäpinnaisia ja odottelivat muutaman metrin päässä, että Vellamo saa etsittyä maahan heitetyt makupalat, kun siirryttiin kauemmas, saatiin aina vain uusi treeni, … Jatka artikkeliin Ohitus- ja häiriötreeniä

Mainokset

Uusi artikkeli remmirähjäyksestä

Kestoaiheesta uusi artikkeli. Tällä kertaa lähestymistapa vain hieman eri, mitä olen kokeillut oman koirani kanssa koiriin kohdistuvan aggressiivisuuden kouluttamisessa ja miten kokeilut meni. Virheistä oppii, mutta jälkikäteen ajatelutuna olisin voinut päästää Metan hieman helpommalla. Meta on ollut syy, miksi olen itseäni lähtenyt kouluttamaan, siihen ei toiminut mikään perinteinen koulutusmetodi, kikkakolmonen eikä maalaisjärki. Meta ravisutti kyllä … Jatka artikkeliin Uusi artikkeli remmirähjäyksestä

Possua a´la Anna

Kokeilen saisiko possun jämäosista tehtyä uunissa hyviä ajanviete herkkuja. Kokeilen possun kurkkutorvella, korvilla ja sorkilla. Näistä kaksi ensimmäistä ei koiralle anna juuri mitään ja Vellamo ei näistä ole oikein innostunut raakana, kurkkutorvet myös sotkevat melkoisesti, joten niiden tarjoaminen on jäänyt melko vähälle. Nyt kurkkuja on kertynyt pakkaseen ja en haluaisi niitä poiskaan heittää, joten kokeilen, … Jatka artikkeliin Possua a´la Anna

Uusi artikkeli

Lajityypillisesti koira artikkeleihin uusi osa: Resurssiaggressiivisuus julkaistu. Ongelma joka jakaa mielipiteitä ja neuvoja ongelmien kanssa elävälle löytyy lähes jokaiselta. Kaikki nämä neuvot varmasti on hyvää hyvyyttä annettuja, mutta usein ne pahentavat ongelmia. Kannattaakin aina pyytää perustelut, miksi koiran ongelmiin pitäisi puuttua jonkun suosittelemalla tavalla, oli neuvojen antaja kuinka suuri auktoriteetti tahansa, vastuun koiran koulutuksesta ja sen … Jatka artikkeliin Uusi artikkeli

Koirien ohittaminen, tähän mennessä tapahtunutta

Vellamon kanssa koirien ohittamiseen on kiinnitetty huomiota 7 viikkoisesta lähtien. Ohitusongelmat ovat ongelmakäytöksistä ylesimpiä, ongelmat harvemmin syntyvät yhdessä yössä. Ne kehittyvät hitaasti ja pahenevat sysäyksittäin pennun eri kehitysvaiheissa. Mitä enemmän koira saa harjoitella remmirähjäämistä, sitä vahvemmaksi käytös tulee ja sitä vaikeampi siitä on päästä eroon. Ongelman kouluttaminen on vaikeaa senkin vuoksi, että siihen saa niin … Jatka artikkeliin Koirien ohittaminen, tähän mennessä tapahtunutta

Paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä 1.viikko

Ensimmäisen viikon osalta muokkailin tavoitteita, koska olen loppuviikon lomalla, ajattelin siirtää koulutusjuttuja näihin päiviin ja hoitaa nuo itsetutkiskelua vaativat tehtävät ja löysäilypäivät tuonnemmaksi. 1.päivä Ensimmäisen päivän tehtävä on kartoittaa oma lähtötilanne ja arvioi omat taitosi. Teoria on suhteellisen hyvin hallussa, mutta sen soveltaminen käytäntöön ja eri yksilöille riittää työsarkaa varmasti loppuelämäksi. Ajoitus, kriteerin asetus ja … Jatka artikkeliin Paremmaksi koirankouluttajaksi 31 päivässä 1.viikko

Kohti Tokokoetta: Seuraaminen

Meidän tokouran on tarkoitus alkaa keväällä/kesällä, mahdollisesti ensimmäinen koe on jo huhtikuussa, vaikka tehtävää on vielä paljon. Perusasiat on melko hyvällä mallilla, mutta muutamassa liikkeessä on vielä paljon hiottavaa. Seuraaminen on melko keskeinen osa tokoa, sen ryssiminen on myös todella helppoa. Suunnitelmat on muuttuneet matkan varrella myös Vellamon kanssa. Perusasento on kokenut muodonmuutoksen vasemmalla sivulla … Jatka artikkeliin Kohti Tokokoetta: Seuraaminen

Nose Work: Laatikkoetsintä eukalyptus

Nyt siirrytään lisäämään laatikoihin myös haju. Alussa haju on laatikon sisäpuolella huopatassussa ja  samasta kohtaa laatikon ulkopuolelta tulee ruoka. Tässä vaiheessa ruokaa ei tule muualta, kuin hajun läheltä. Aloitan yhdellä laatikolla ja jatkan sillä niin kauan, kunnes molemmat löytävät hajun sujuvasti, vasta sitten poistan ruuan ja jatkan pelkällä hajjulla. Kun tämä sujuu, siirrytään kahteen laatikkoon, … Jatka artikkeliin Nose Work: Laatikkoetsintä eukalyptus