Lajityypillisesti koira

Johdanto

Jokainen koiranomistaja tietää omistavansa koiran. Yleensä kaikki koiran inhimillistäminen tuomitaan. Koiranomistajia myös helposti syyllistetään siitä, jos he sanovat koiran olevan perheenjäsen, mikä useimmille koiranomistajille on itsestäänselvyys, koiriin tottutumattomalle tämä voi kuulostaa omituiselta.

Koiran inhimillistämiseksi koetaan koiran pukeminen prinsessavaatteisiin, sen turkin värjääminen tai kantaminen laukussa, koira osaa useimmiten kävellä myös itse. Samoin koiran inhimillistämiseksi koetaan, kun sille annetaan samat oikeudet kuin ihmisellä. Koiralla ei ole oikeutta hyökätä ihmisiä kohti, kuten ei ole ihmisilläkään. Koiralla ei myöskään ole oikeutta purra ketään, kuten ei ihmiselläkään ole lain kirjaimen mukaan oikeutta lyödä ketään. Usein kuullaan, että koira havittelee pomon paikkaa, jos se käyttäytyy edellä mainituilla tavoilla. Kuitenkin ihmisetkin käyttäytyvät aggressiivisesti toisiaan kohtaan joka päivä, vaikka heille on lapsesta asti kerrottu, että niin ei saa tehdä ja useimmiten ihminen tietää, että se on myös laitonta. Jos ihminen ei ymmärrä, että puolustautuminen joissain tilanteissa on väärin, miten koirakaan voi sitä ymmärtää?

Koira on poikkeuksellinen eläin. Vaikka me näytämme hyvin samalta sikiövaiheessa, lopputulos poikkeaa melkoisesti. Koira näyttää hyvin erilaiselta, kuin ihminen, mutta se myös käyttäytyy erilailla. Koirat kuitenkin ovat sopeutuneet elämään ihmisen kanssa, omasta mielestäni niiden sopeutumiskyky on pieni ihme. Koira lukee ihmistä paremmin, kuin meidän lähisukulainen simpanssi ( http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305571753493). Ihmiset usein odottavat koiraltaan varsin ihmismäisiä käytöksiä ja usein koira osaakin tulkita ihmistä ja alkaa käyttäytymään ihmisen toivomalla tavalla oikeastaan ilman, että ihminen on edes kouluttanut koiraa mitenkään. Ongelmat syntyvätkin siinä vaiheessa, kun koira ei käyttäydykään ihmisen toivomalla tavalla. Usein ihminen kokee ongelmaksi koiran lajityypillisen käytöksen, vaikka ei itse ehkä tiedostakaan sitä.

Ongelmaksi koetaan usein vieraiden kohtaaminen, ohitustilanteet, resurssiaggressiivisuus, eroahdistus ja autojen/lasten/polkupyörien jahtaaminen. Miten koira käyttäytyy näissä tilanteissa lajilleen tyypillisesti ja mitä me odotamme siltä?

Vieraiden kohtaaminen

Ohittaminen

Eroahdistus

Resurssiaggressiivisuus

Saalisaggressiivisuus

Vieraiden kohtaaminen

Vieraiden kohtaaminen on usealle koiranomistajalle ongelmaksi koettu käytös. Koira on joko liian innokas, hyppii vieraita vasten, haistelee näiden takapuolta ja yrittää nuolla kasvoja. Tai sitten koira käyttäytyy aggressiivisesti se haukkuu vieraita, murisee, tekee valehyökkäyksiä ja/tai puree. Kukaan ei koe ongelmaksi sitä, että koira tervehtii vierasta istuen hänen edessään. Kolmesta esimerkistä kaksi ensimmäistä on koiran lajityypillinen tapa kohdata vieraat, kolmas on jotain, mitä koiralle on tarkoituksella koulutettu tai se on ihmisiä lukemalla oppinut, miten ihminen haluaa, että heitä lähestytään.

Me vaadimme koiralta aika paljon vieraita kohdatessa. Se miten koira luonnollisesti lähestyy vieraita riippuu täysin siitä, kokeeko se vieraan uhkana vai mahdollisena leikkikaverina.

Koiran lajityypillinen tapa lähestyä vierasta, johon se haluaa tehdä tuttavuutta, on kulkea pää alhaalla, korvat luimussa, häntä heiluu alhaalla. Koira vilkaisee toista koiraa ja kääntää sitten katseensa pois, nuolaisee ehkä huuliaan ja vilkaisee uudelleen. Koira lähestyy kohteliaasti kiertäen vieraan, se tulee vieraan viereen, nuolaisee tämän huulia, haistelee kaulaa ja siirtyy sitten haistamaan takapuolta. Jos vieras näyttää vihreää valoa ja kertoo koiralle, että tutustuminen voi jatkua, koira yleensä tekee komean leikkiinkutsukumarruksen ja lähtee juoksemaan karkuun. Jokainen koiranomistaja on nähnyt tämän kaavan, tämä on koiran lajityypillinen tapa lähestyä vierasta, kun se haluaa lähestyä kohteliaasti.

Kun koira kokee vieraan uhkana, se lähestyy tätä jäykkänä stepaten, häntä heiluu korkealla, katse on nauliutunut vieraaseen. Yleensä varautunutkin koira lähestyy vierasta kohteliaasti kauempaa kiertäen, kohtisuoraan toisiaan lähestyvät koirat enteilee lähes varmaa tappelua. Tämäkin koira tulee jännittyneenä koiran luo, haistelee huulia ja kaulaa, painaa ehkä pään tai tassun niskan päälle ja siirtyy sitten haistelemaan takapuolta. Riippuu täysin siitä, miten vieras reagoi tämän koiran eleisiin, mitä näistä käytöksistä seuraa. Jos vieras ei mitenkään voi sulattaa sitä, että sitä lähestytään noin epäkohteliaasti, seuraa rähähdys, jos se ei auta seuraa yleensä tappelu. Jos vieras taas alistuu saamaansa kohteluun, tämä varautuneena lähestynyt koira yleensä lähtee tilanteesta pois, se merkkaa ja häipyy tilanteesta. Tai sitten se alkaa rentoutumaan ja tutustumaan koiraan kohteliaammin.

Kun nyt mietimme, miten me haluamme, että koira kohtaa vieraat, on meidän odottamamme käytös melko erilainen. Me odotamme, että koira on koko vieraiden kohtaamisen ajan kaikki tassut maassa, se ei hypi vierasta vasten, eikä nuole käsiä tai kasvoja. Kun vieras ojentaa käden, kumartuen samalla koiran päälle sekä hymyillen, me odotamme, että koira näyttää siltä, että se pitää tästä. Mielestäni tämä ihmiselle tyypillinen tapa tervehtiä näyttää enemmän varautuneena lähestyvältä koiralta, kuin ystävällisesti lähestyvältä. Kuitenkin koirat yleensä pitävät ihmisistä ja näyttävät aidosti iloisilta, kun vieras heitä tervehtii.

Koirat kuitenkin oppivat nämä ihmiselle tyypilliset tavat kohtaamistilanteessa, paitsi ne tietyt yksilöt, jotka eivät opi tätä, näitä yksilöitä usein kutsutaan ongelmakoiriksi. Ihminen usein suhtautuu koiran yli-innokkaaseen tai aggressiiviseen käytökseen tervehtimistilanteessa hyvin henkilökohtaisesti, hän loukkaantuu ja koiran omistajat ovat noloina ja vihaisia koiran käyttäytymisestä. Tämä on hyvin inhimillistä. Jos lähestyt vierasta ihmistä ottaen häneen katsekontaktia, ojennat käden ja tervehdit kohteliaasti, mutta vieras ihminen ei vastaakaan eleesi, hän ei ojenna sinulle kättään vaan vetää kädet puuskaan ja kääntää selkänsä, otat sen henkilökohtaisena loukkauksena. Muodostat mielessäsi kuvan tämän ihmisen luonteesta, samoin me luomme kuvan koirasta, joka ei vastaakaan meidän kohteliaisiin eleisiin, kuten odotamme.

Vaadimme siis koiralta, että sen täytyy kohdata vieraat ihmiset lajilleen epätyypilliseen tapaan, voidaankin miettiä, kuinka vaikeaa tämä on. Mitä jos itse päättäisit, että et enää kohtaa vierasta ihmistä omalle lajille tyypilliseen tapaan, vaan teet sen samoin kuin koira. Lähestyt vierasta kumarassa ja heilutat takapuoltasi. Kun olet päässyt perille, et ojennakaan kättäsi, vaan nuolaiset vierasta suupielestä ja siirryt haistelemaan hänen kaulaansa. Sitten kumarrut ja haistat hänen takapuoltaan, jonka jälkeen kumarrat vieraalle ja lähdet juoksemaan karkuun. Ymmärtääkö tämä vieras ihminen, että häntä juuri lähestyttiin kohteliaasti ja haluat, että vieras lähtee juoksemaan perääsi?

Tämä hyvin kärjistetty esimerkki kuvaa ehkä jollain tasolla sitä tilannetta, miten koira kokee vieraan ihmisen kohtaamisen, kun se reagoi siihen ei-toivotulla tavalla. Tämä on lähtötilanne myös jokaisen koiranpennun kanssa, niillä ei todennäköisesti ole sisäsyntyistä ihmisenlukutaitoa, vaikka koiranpennulla varmasti on taipumus tulkita ihmistä, se ei todennäköisesti tiedä syntyessään, miten ihmisen kanssa tulee toimia. Niiden täytyy opetella, huomata yrityksen ja erehdyksen kautta, miten ihmisen kanssa kannattaa toimia.  Ihmisen ja koiran lajityypillinen käytös poikkeaa toisistaan juuri tässä tilanteessa todella paljon. Me vaadimme, että koira omaksuu vieraan lajin eleet, mutta jos itse yrittäisit samaa, se ei olisi kovin helppoa. Kuitenkin koirat ovat melkoisia mestareita omaksumaan tämän, ne oppivat, että hampaitaan näyttävä ihminen on ystävällinen ja hänen luokseen kannattaa tulla, mutta kuitenkin koira tietää, että hampaitaan näyttävää koiraa ei kannata lähestyä.

Ohittaminen

Toisten koirien ohittaminen on ylivoimaisesti suurin ongelma. Ongelmaksi koetaan sekä liian innokas että aggressiivinen käytös. Kun seuraa toisiaan kohtaavia koiria, ne kommunikoivat toisilleen. Toiset rähisevät, toiset kääntävät katseensa pois ja haistelevat maata, toiset hyökkivät ohittavaa koiraa kohti. Tähän mennessä en ole kohdannut ainuttakaan koiraa, joka ei tee mitään, kun ohitan sen oman koirani kanssa. Käytös voi olla myös jokin koulutettu keino selvitä tilanteesta, vastaantuleva koira huomaa minut ja koirani, jonka jälkeen siirtyy omistajansa rinnalle ja alkaa suorittamaan seuraamiskäytöstä. Käytös voi olla myös se, että koira steppaa hermostuneena omistajansa vieressa, tuijottaa koko ajan vastaantulevaa koiraa, mutta ei rähise tai hyökkää kohti.

Ihminen useimmiten toivoo koiransa ohittavan vastaantulevat koirat ilman, että se edes huomaa näitä. Tämä on ihmiselle tyypillinen käytös. Me kuljemme toistemme ohi huomaamatta toisiamme. Tämä ”ei huomaaminen” on kuitenkin käytös. Me välttelemme katsekontaktia, jos kadulla kävellessäsi huomaat tuijottavasi vastaantulijaa ja hän huomaa tämän, todennäköisesti hymyilet vastaantulijalle ja käännät katseesi pois. Jos haluat pysäyttää kadulla vastaantulevan ihmisen, pyydät todennäköisesti ensin anteeksi, että häiritset häntä. Vaikka me olemme kuin emme huomaisikaan toisiamme, ihminen reagoi heti, kun havaitsee ympäristössä toisen ihmisen joka ei käyttäydy näin. Jos vastaan tulee ihminen joka käyttäytyy aggressiivisesti, jokainen vastaantulija reagoi häneen. Me reagoimme kaikkiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät poikkeavasti, vaikka emme huomaakaan ”normaalisti” käyttäytyviä ihmisiä.

Meidän odotus on, että koirakin oppii tämän ihmiselle tyypillisen ”ei huomaamisen”. Tämä ei käytännössä ole mahdollista ihmisellekään, joten sen vaatiminen koiralta ei yleensä tuota tulosta.

Me useimmiten ohitamme toisia koiria jalkakäytävällä. Etäisyys vastaantulijaan on vain pari metriä. Kuljemme kohtisuoraan toista koiraa ja odotamme, että koira ei reagoi millään tavalla. Koiralle on lähtökohtaisesti vaikeaa kulkea kohtisuoraan oikeastaan ketään kohti, suoraan kohti kulkeminen on koiralle uhkaava ele, samoin kuin ihminen kokee uhkana toisen ihmisen, jos hän ei suorita tätä odottamaamme ”ei huomaamiskäytöstä”. Jos koira saisi itse valita, se todennäköisesti kulkisi toisen koiran ohi kiertäen.

Ihminen usein reagoi koiran ei-toivottuun käytökseen ohitustilanteissa tunnepitoisesti. Kun ihminen huomaa, että koira ei suoritakaan tätä odottamaamme ”ei huomaamista”, hän yleensä rankaisee koiraa. Hän nyppää hihnasta ja kieltää koiraa. Tämä voi olla toimivakin keino, rangaistus vähentää käytöstä. Rangaistus ei kuitenkaan vaikuta useinkaan millään tavalla siihen, miksi käytös esiintyy. Jos ihminen kertoo sinulle pelkäävänsä jotain ja pyydät häntä olemaan hiljaa, ihminen kyllä hiljenee ja lakkaa puhumasta aiheesta, mutta todennäköisesti hän pelkää edelleen.

Ohitustilanteissa kannattavampaa on myöntää se, että koiralle ei voi kouluttaa käytöstä, jossa se ei huomaa vastaantulevaa koiraa. Kun ihminen on tunnustanut tämän tosiasian, hän voikin miettiä, miten haluaa koiransa reagoivan vastaantulijaan. Kun ihminen on päättänyt, että haluaa koiransa suorittavan käytöstä, joka on mahdollisimman lähellä ”ei huomaamista”, hän voi ryhtyä kouluttamaan koiraansa haistelemaan maata, kun se ohittaa toisen koiran. Tai ihminen voi päättää, että haluaa koiransa seuraavan rinnallaan, kun se ohittaa vastaantulevan koiran. Nämä käytökset on huomattavasti helpompi kouluttaa, kuin yrittää saada koirasta pois jotain, mikä on sisäänrakennettua.

Eroahdistus

Eroahdistus on melko yleinen ongelma varsinkin nuorilla koirilla. Jos vanha koira alkaa yllättäen oireilemaan yksinollessa kyse voi olla dementiasta. Jos käytös tuntuu alkavan yllättäen, ilman mitään ilmeistä syytä, kuten muutto uuteen asuntoon tai muu muutos koiran rutiineissa, voi käytös olla kipukäytöstä.

Yksinolo-ongelmat eivät aina johdu eroahdistuksesta, kyse voi olla puhtaasti oppimisestakin. Koira voi helposti oppia kuluttamaan aikaansa tuhoamalla sisustusta tai haukkumalla, vaikkei se olisi lainkaan ahdistunut. Kukaan ei ole antamassa koiralle palautetta, joten se voi hyvinkin keksiä, että sohvan repiminen on ihan ok, kun ketään ei ole kotona.

Helpoin tapa varmistua eroahdistuksesta, on kuvata koiraa, kun se jää yksin. Ahdistuksen huomaa koiran käyttäytymisesta, usein koira hermoilee jo ennen yksinjäämistä, kun se on oppinut rutiinit, joita ihmiset toistavat joka aamu ennen töihinlähtöä. Ahdistunut koira läähättää, se voi ravata hermostuneena, ulista, haukkua, ulvoa, tehdä tarpeensa, tuhota esineitä, raapia ja purra ovea ja ovenkarmeja jne.

Jos koiran ongelmat yksinolossa johtuvat tylsistymisestä, on koiran käytös huomattavasti rauhallisempaa, se ei osoita ahdistumisen merkkejä, vaikkakin tuhoaminen ja haukkuminen varmasti tässäkin tapauksessa tyydyttää koiran jonkin tarpeen, oli se vaikka tekemisenpuutetta  tai tylsistymistä. Ero ahdistuneeseen koiraan on kuitenkin selkeä. Tosin voi olla mahdollista, että käytös on alkanut eroahdistuksella ja koira on oppinut rauhoittumaan tuhoamalla ja haukkumalla ja keksinyt näin keinon selviytyä tilanteesta.

Oli syy ongelmiin kumpi tahansa, ensimmäisenä täytyy miettiä onko koiran hyvinvoinnissa jotain parannettavaa. Saako koira riittävästi liikuntaa, virikkeitä, onko se terve, lepääkö se liikaa tai liian vähän? Koiran väsyttäminen ennen yksinoloa on lyhytaikainen ratkaisu, vaikka siitä aluksi olisikin hyötyä, koiran kunto kasvaa koko ajan ja pian ei edes kahden tunnin lenkki aamuisin riitä koiraa väsyttämään. Samoin koiran väsyttäminen teettämällä sille kuormittavia tehtäviä, kuten jälkeä ei ongelmaa poista, vaikka onkin huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin pyrkiä väsyttämään koira liikunnalla. Ongelma poistuu vain yksinoloa harjoittelemalla, tilanteen ahdistavuus on poistettava tai koiralle täytyy kouluttaa, että sen täytyy jäädä rauhallisena kotiin mieluiten lepäämään. Lepääminen on mahdollista, kunhan hyvinvoinnin kaikki osat ovat kunnossa, jos koiralle ei tarjota päivän aikana riittävästi virikkeitä sopivassa suhteessa liikuntaa ja töitä päälle, on melko epäreilua vaatia koiraa lepäämään koko työpäivän ajan. Koiran leporytmi eroaa ihmisen rytmistä, koiralle on normaalia levätä 12-18 tuntia päivässä, ihmiselle riittää 6-8 tuntia.

Eroahdistuken oireiden estäminen voi olla jopa eläinsuojelurikos. Ei-toivottuja käytöksiä kannattaa estää mahdollisuuksien mukaan, mutta koiran hyvinvoinnin tulee aina olla etusijalla. Tilan rajaaminen voi olla hyvä ratkaisu, kun koulutus aloitetaan, mutta ainoana ratkaisuna se ei useinkaan ole toimiva. Jos koira reagoi herkästi rapun ääniin, voi olla hyvä ajatus estää koira pääsy eteiseen ääniä kuuntelemaan. Jos koira repii huonekaluja, niiden poistaminen tilasta ei useinkaan ole mahdollista, mutta kompostiverkon avulla voi koiraa estää pääsemästä niihin käsiksi, tämä on vaivalloinen, mutta huomattavasti eettisempi ratkaisu kuin häkittäminen tai kuonokoppa. Estäminen on vain osa ratkaisua, ongelma ei poistu pelkästään estämällä oireita, ne voivat kohdistua aina vain uusiin kohteisiin, jos varsinaiseen ongelmaan  ei puututa.

Yleinen neuvo yksinolon koulutuksessa on mennä oven taakse ja odottaa, että koira hiljenee oven takana ja palata sisään. Tämä ei poista yksinolon ahdistavuutta, todennäköisesti se vain lisää sitä. Jos koira reagoi yksinoloon ei toivotusti, on kriteeri liian korkealla. Koska tavoite on kouluttaa koira jäämään rauhallisena yksin kotiin, on huomattaavasti helpompaa kouluttaa koira rauhoittumaan alusta asti, kuin se että koira ensin kiihtyy ja sitten sen pitäisi erikseen rauhoittua.

Koulutus täytyy siis aloittaa tilanteesta, jossa koira ei vielä ole hermostunut. Jos koira hermoilee ennen kuin ihminen edes on poistunut kotoa, täytyy koulutus aloittaa tästä. Ovesta ei kuljeta, ennen kuin koira sietää täysin rauhallisena kaiken yksinoloon viittaavan. Koiralle on usein syntynyt useita klassisia ehdollistumia, jotka merkitsevät sille pian alkavaa yksinoloa. Kaikki nämä ehdollistumat täytyy ensin selvittää ja tämän jälkeen ne sammutetaan. Näitä voi olla esimerkiksi herätyskello ääni, kahvin keittäminen, vaatteiden pukeminen, avainten kilistäminen jne. Nämä ärsykkeet sammutetaan toistamalla niitä useita kertoja ilman seurausta, eli yksinjäämistä. Avaimia kilisytetään useita kertoja päivässä, ulkovaatteet puetaan päälle ja riisutaan ilman poistumista, herätyskelloa soitetaan pitkin päivää, kunnes koira lakkaa reagoimasta näihin. Kun ärsykkeisiin reagoiminen on lakannut aletaan niitä toistamaan siinä järjestyksessä, kuin ne normaalistikin esiintyy. Joka kerta, kun koirassa huomataan hermostumisen merkkejä, toistaa ihminen tätä reaktion tuottamaa asiaa niin pitkään, kunnes reagointi loppuu. Koiraa ei saa päästä hermostumaan, muutoin yksinolon kouluttaminen vaikeutuu, koiran on huomattavasti helpompi oppia jäämään yksin rauhallisena, kun se ei kiihdy mistään yksinoloa ennakoivista asioista.

Rutiinien luominen yksinoloon tuo turvallisuutta, mutta rutiinit eivät saa kiihdyttää koiraa, niiden täytyy olla ennakoivia asioita, joista koira tietää, että se ei pääse mukaan, ei merkkejä aloittaa stressaaminen tulevasta yksinolosta. Koiralle voi jättää joka kerta, kun se jää yksin kotiin jotain purtavaa, pureskelu rauhoittaa koiraa. Tekemisen keksiminen koko yksinolon ajaksi ei kuitenkaan ole ratkaisu, koiraa ei kannata opettaa edes pentuna siihen, että yksinollessa touhuillaan yksikseen. Kun pentu kasvaa ja on oppinut koko ajan touhuamaan itsekseen, ei mikään puruluu tai aktivointilelu kiinnosta koiraa useita tunteja, koira voi oppia keksimään itse tekemistä esimerkiksi pureskelemalla sohvaa tai muita suunmukaisia esineitä, kuten sähköjohtoja.

Tämä kaikki voi tuntua tuskastuttavan vaikealta ja turhaltakin, tämä on kuitenkin usein hyvinkin tarpeellista. Valmiiksi hermostunut koira ei varmasti jää kotiin rauhallisena, joten ajan pidentämisessa tulee jatkuvasti takapakkia, koiran kierrokset ovat koholla jo ennen yksinoloa ja ne vain kasvavat yksinolon kestäessä. Kun koira jää kotiin alusta asti rauhallisena käy varsinaisen yksinolon koulutus helpommin, kunhan varmistutaan, ettei koira huomaamatta hermostu aikaa pidennettäessä. Koiran yksinoloa kannattaa siis kuvata ja jokainen hermostumisen merkki tarkoittaa, että kriteeriä ei voi nostaa, ennen kuin hermoilu edellisessä kohdassa on loppunut.

Eroahdistukselle on tyypillistä, että kierrokset nousevat alussa hyvin korkealle ja laskevat pikkuhiljaa, jonka jälkeen ne lähtevät taas nousuun. Eroahdistuksessa tuleekin helposti takapakkia, ensimmäinen puoli tuntia- tunti menee jo oikein hyvin, kunnes eroahdistus palaa. Kun kierrokset lähtevät uudelleen nousuun, täytyy kriteeriä nostaa hyvin varovasti ja joskus on parempi jäädä junnaamaan, kuin yrittää kiirehtiä, jolloin koko koulutus on ollut turhaa, eroahdistus palaa ja ongelmat alkavat uudelleen.

Stressitason muutosten vuoksi monet eroahdistuskoirat ulostavat sisälle heti, kun jäävät yksin. Stressin laskiessa ruuansulatus lähtee liikkeelle, jolloin koiralla on voimakas tarve päästä asioille. Koira oppii tarpeiden teon helpottavan oloa, joten koira voi ulostaa heti, kun se jätetään yksin. Tämä on eräänlainen stressinlievityskeino, kuten on haukkuminen ja pureskelukin. Nämä käytökset loppuvat ainoastaan, kun niiden syyhyn puututaan, yksinjäämisen ahdistavuus täytyy poistaa.

Resurssiaggressiivisuus

Resurssiaggressiivisuus tarkoittaa käytännössä kiistaa jostain resurssista, jotta riidan koiran kanssa saa aikaiseksi koiran täytyy arvostaa tätä resurssia niin paljon, että on valmis siitä taistelemaan ja toisaalta ihminen joko tietoisesti tai tiedostamatta riitelee koiran kanssa tästä resurssista. Resurssiaggressiivisuus usein sekotetaan dominanssiin ja käytös koetaan hyvin henkilökohtaisesti. Useamman koiran laumassa ongelma voi olla todella haastava.

Kuten kaikissa riidoissa, resurssikiistoissakin tarvitaan kaksi osapuolta. Koiran mielenkiinnon kohteina on melko vähän asioita, joista ihmisen kannattaa alkaa riitelemään sen kanssa. Koiran kupin sisältö on varmasti ruokaa, jota ihminen ei halua syödä, joten en näe mitään syytä, miksi koiralle pitäisi opettaa, että kuppia voi kuka tahansa mennä härkkimään. Suurin osa koirista ei ole kiinnostunut ihmisestä, joka lisäilee ruokaa kuppiin, mutta koira jolle ruoka on tärkeä resurssi voikin puolustaa ruokaansa. Ruokakupin härkkiminen on monen koiranomistajan mielestä tärkeä kouluttaa koiralle, en ole itse keksinyt ainuttakaan järkevää syytä tälle. Jos ihminen vain antaisi koiran syödä rauhassa, ei koiralle tulisi missään vaiheessa edes tarvetta ruokaa puolustaa ja jos pentu haluaa kupilla murista, on parempi vain tuhahtaa ja kääntää katse pois. Jos ruuasta alkaa riitelemään, taistelun voittaa se joka on röyhkeämpi ja se joka on valmis menemään pisimmälle. Kupilla muriseva koira ei useinkaan ole valmis menemään pidemmälle, kuin varoittamaan. Mutta sitten on niitä, jotka on valmiita myös taistelemaan ja koira puree, kun koira oppii puremaan ohi kulkevia ihmisiä syödessään, on se muriseva koirakin ihan kiva vaihtoehto..

Resurssiaggreasiakkaita pyydän usein tekemään ihmistestin puolisolleen, ystävälle tai lapsilleen. Yksinkertaisesti tarjoaa aterian ja juuri, kun ihminen on alkamassa syömään, nappaakin lautasen pois ja lisää sinne jotain. Tätä ei tarvitse montaa kertaa toistaa, kun saa ihmisen hermostumaan ja ärähtämään. Ihminen, joka on huomattavasti älykkäämpi, käyttäytyy resurssiaggressiivisesti ”kupillaan”, vaikka luulisi meidän sosiaalisten taitojemme olevan paljon kehittyneemmät koiraan nähden. Onko mies, lapsi tai ystävä sitten luonnevikainen? Onko heillä kenties johtajuusongelma? Voisiko tämä olla dominointia?

Sitten on resursseja, joista ainakin itse odotan koirani luopuvan, kun niin haluan. Minun koirallani on lupa olla sohvalla ja sängyllä, tässä on vain se ehto, että siitä on poistuttava, jos niin haluan. Makuupaikoista koira alkaa usein riitelemään, jos niitä ei ole tarpeeksi. Koira voi alkaa murisemaan sohvalla, jos se on ainoa pehmeä alusta. Tai se voi murista sängyllä, jos se on ainoa rauhallinen lepopaikka. Resurssi on sitä arvokkaampi, mitä vähemmän sitä on tarjolla. Kaikki eläimet tappelevat herkästi ruuasta ja reviiristä, mutta ne myös välttävät taistelua, jos resursseja on riittävästi tarjolla. Näin ollen, riita resursseista voi syntyä huomaamatta. Esimerkiksi lapsiperheessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että koiralla on aina mahdollsuus vetäytyä rauhalliseen paikkaan lepäämään. Koiran levontarve on suurempi kuin ihmisen, se lepää 12-18 tuntia vuorokaudessa, jos koiralle  ei ole mahdollisuutta levätä se voi hyvinkin alkaa puolustamaan makuupaikkaansa. Tässä kannattaa myös huomioida kipukäytöksen mahdollisuus, jos koira murisee, kun sitä pyydetään nousemaan, kannattaa pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että koiraan voi sattua nouseminen.

Makuupaikkaan liittyvä resurssiriita on ollut ainoa kerta, kun oma koirani on purrut minua. Tämän teki sakanpaimenkoirani, jolla oli tapana makoilla keskellä lattiaa, josta se näki koko asunnon. Se oli juuri tullut minulle kodinvaihtajana ja jännittyi aina, kun kuljin sen ohi, koiran makuupaikka oli sellainen, että sen ohi oli mentävä, jos mieli siirtyä huoneesta toiseen. Lopulta jännitys purkautui ja ohi kulkiessa koira tikkasi minua reiteen, onneksi minulla oli farkut jalassa ja koira ei purrut täydellä voimalla. Jäin paikalleni, en haastanut koiraa tuijottamalla, mutta en myöskään siirtynyt, tämä oli resurssi, jota en ollut valmis luovuttamaan ilman taistelua (jonka kyllä olisin hävinnyt, jos koira olisi sitä tosissaan päättänyt  puolustaa). Koira perääntyi puremisen jälkeen, jäi paikalleen jännittyneenä, murisi hieman ja poistui paikalta, se ei ollut valmis menemään pidemmälle. Tämän tapauksen jälkeen tämän koiran kanssa ei asiaan palattu toista kertaa, sain kulkea koiran ohi ja kun tutuiksi käytiin, pystyin astumaan koiran yli ja se myös siirtyi paikaltaan, jos niin halusin. En suosittele tätä kenellekään, jos olisin tuolloin tiennyt, mitä tiedän nyt, olisi tilanne hoidettu aivan toisella tavalla. Koira olisi voinut käydä päälleni myös tosissaan, minun onneksi se ei pitänyt resurssia sen arvoisena.

Olen itsekin sitä mieltä, että koiran täytyy luopua monista asioista, joita se saattaa arvostaa paljonkin. Kara oli resurssiaggressiivinen pentuna, se murisi ruuasta sekä minulle että toiselle koiralleni, Metalle. Vaikka pörröisen pennun murina vaikutti lähinnä huvittavalta, tiesin, että käytökselle on tehtävä jotain heti, koska 30 kiloinen muriseva koira ei enää olekaan kovin suloinen. Meta vahvisti osaltaan tätä käytöstä poistumalla heti toiseen huoneeseen, kun pentu kupilta murisi. Toisaalta tämä vahvisti murinaa, Kara alkoi murisemaan myös luista ja leluista ja aina Meta poistui paikalta. Mutta samalla Kara oppi, että Meta ei ole tippaakaan kiinnostunut sen ruuasta ja leikkiminenkin loppuu heti, kun lelusta alkaa riitelemään, Meta ei näistä resursseista ollut valmis tappelemaan. Vaikka murina alussa lisääntyi ja tilanteesta olin jopa vähän huolissani, se lopulta loppui itsekseen, kun Kara tajusi, että kukaan ei ole kiinnostunut sen luusta tai ruokakupin sisällöstä. Minulle murinasta en poistunut huoneesta, jäin paikalleni, mutta en osoittanut mitään kiinnostusta murisevaa pentua saati sen suojelemaan resurssia kohtaan. Murinat loppui nopeasti, mutta ongelmia oli pihalta löytyvien ”aarteiden” kanssa, niitä ei pennun suusta voinut mennä ottamaan, se olisi hyvinkin voinut purra, ja se oli käytös, jota en halunnut Karan oppivan. Karalle opetettiinkin ensimmäisenä luopuminen, onneksi nopean oppimisen kautena koulutus kävi nopeasti ja muutamassa päivässä pentu sylkäisi suustaan myös ruuan. Tämä on pelastanut Karan hengen vuosia myöhemmin, sille luopuminen on yksi vahvimmista käytöksistä. Kerran se poimi maasta jotain suuhunsa ja ehdin käskeä sitä luopumaan tästä. Lähemmin tarkasteltuna huomasin, että Kara oli poiminut maasta lihapullan, jonka sisällä oli partakoneenterä. Jos näitä ongelmia ei pennun kanssa olisi ollut, en usko, että olisin panostanut niin kovasti ruuasta luopumiseen.

Karan kohdalla ratkaisin luista ja leluista murisemisen sillä, että hankin niitä lisää. Luita ja leluja oli useita ja aikansa pentu yritti haalia ne kaikki itselleen, mutta tajusi lopulta, että niitä on niin paljon, ettei niistä kannata riidellä. Laskin resurssin arvoa, yhden luun takia saattaa ehkä kannattaakkin vähän kiistellä, mutta kun luita olikin kymmenen, ei riitelyyn enää ollutkaan mitään syytä.

Jos koira murisee sinulle ruokakupilla, kannattaa kysyä itseltään yksi kysymys: Oletko todella valmis tappelemaan koiran kanssa ruuasta? Jos vastauksesi on, että ottaisit mieluummin voileivän, kuin koiranruokaa, ei sinulla ole mitään syytä alentua riitapukariksi resurssista, jota et edes halua.

Kun huomaat koiran puolustavan mitä tahansa resurssia, ennen kuin reagoit tunteella ja otat koirasta luulot pois, pysähdy hetkeksi. Mieti, miksi koira kokee puolustamisen tarpeelliseksi? Onko resurssista pulaa? Onko koiralle voinut tietoisesti tai tiedostamatta syntyä tarve puolustaa resurssia? Saako koira lepo ja ruokarauhan? Osaako koira luopua? Jos koiralle ei koskaan ole koulutettu luopumista sen arvostamista asioista, se reagoi juuri niin kuin koira osaa, se luopuu siitä, koska ei alunperinkään ole valmis minkään resurssin suhteen riitaa haastamaan, se voi puolustaa sitä tai se voi taistella siitä. Monesti ihmiset joilla ei ole koskaan ollut ongelmia resurssien suhteen, ajattelevat ongelman olevan johtajuudessa. Se,  ettei oman koiran kanssa ole koskaan tarvinnut tämän ongelman kanssa painia, ei kerro mistään muusta, kuin siitä, että omalle kohdalle ei ole sattunnut ainuttakaan koiraa, joka olisi valmis resursseja puolustamaan. Resurssiaggressiivisuus liitetään johtajuusajatteluun, koska johtajuusteorian pohjalla olevassa susitutkimukessa, sudet taistelivat resursseista, alfa voitti taistelut. Tiedon lisääntyessä edes sudet eivät riitele, mikäli resurssia on riittävästi ja vankeudessa alfan paikalle päässyt riidanhaastaja on pahnanpohjimmainen oikeassa susilaumassa, mikäli saa edes laumaan jäädä.

Resurssiaggressiivisuus voi olla kinkkinen ongelma, jos perheessä on kaksi tai useampi resurssiaggressiivista koiraa. Ihmisen ja koiran väliset riidat on yleensä melko helppoja, kunhan ihminen lakkaa provosoimasta ja alkaa kouluttamaan koiraansa. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että ratkaisut saattavat lisätä tarvetta tappeluihin. On todella riskialtista laittaa kahdelle luitaan puolustaavalle koiralle kymmenen luuta lattialle, se on alussa yhden sijasta kymmenen riidan aihetta. Jos koirat ovat rutinoituneet tappelemaan, voi pelkkä resurssin ilmestyminen näköpiiriin laukaista tappelun, vaikkei kummallakaan olisi erityistä mielenkiintoa resurssia kohtaan. Koirien ei koskaan pitäisi antaa selvittää itse välejään, tapa voi toimia, mutta tässä otetaan valtava riski. Hyvällä tuurilla tappelu on kerrasta poikki, röyhkein saa resurssin. On myös mahdollista, että kumpikaan ei luovuta. Kun koirat rutinoituvat tappelemaan, sitä ei kovin helposti lopeteta. Tappelu menee liian pirkälle, jos koirat purevat toisiaan niin, että veri lentää. Jos tappelun jälkeen toistuvasti joudutaan tikkaamaan toinen/molemmat, on tässä jo tappamisen meininki. Yleinen harha on, että alistuva koira tekee sitä maailman tappiin asti. Voi ollakkin, mutta siinä vaiheessa, kun yleensä alistuva koira alkaa puolustamaan itseään, ei puhuta helposti ymmärrettävästä resurssiaggresta, vaan kyse on pelkoehdollistumisesta, joka on huomattavasti hallitsemattomampi ja vaikeammin koulutettava. Kun aikaisemmin alistunut koira huomaa, että siitä ei ole mitään hyötyä se puolustaa itseään herkemmin, se hyökkää aina, ennen kuin toinen ehtii, jolloin tilanne muuttuu nopeasti täysin kaoottiseksi ja usein ainut ratkaisu on erottaa koirat. Perheen koirien tappeluista voisi kirjoittaa oman artikkelinsa, tässä asia lyhykäisyydessään ihan siitä syystä, että monesti tappelut alkavat resurssinriidoista.

Saalisaggressiivisuus

Lapsiin/polkupyöriin ja autoihin suuntautuva saalisaggressiivisuus on yksi vaikeimpia ongelmia koiran kanssa. Saalisaggressiivisuus kuulostaa pahalta, mutta käytännössä se on termi, jolla tarkoitetaan koiran metsästyskäytöstä, pallon perässä juokseva koira on saalisaggressiivinen.

Ongelmaksi jahtaamiskäytös muuttuu silloin, kun se suuntautuu väärään kohteeseen. Metsässä riistan perään lähtevä koira voi olla vaaraksi ympäristölleen, jos lähellä sattuu olemaan autotie tai junarata,  tässä artikkelissa keskityn kuitenkin jahtaamiseen, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa saalistuksen kohteelle. Tavan voi omaksua mikä tahansa koira, mutta paimenkoirat ja terrierit ovat tässä suhteessa kunnostautuneita.

Jahtaamiskäytös alkaa ja vahvistuu yleensä nopeasti, usein ongelmat alkavat noin viiden kuukauden iässä, kun pennun metsästyskäytös alkaa heräilemään. Ongelma alkaa huomaamattomasti, pentu ottaa ohisujahtavan pyöräilijän perään muutaman juoksuaskeleen ja saa siitä hyvänolontunteen, käytös on ollut kannattavaa ja pentu alkaa pian tarkkailemaan ympäristöä pyöräilijöiden toivossa. Samaan tapaan alkaa myös lasten ja autojen jahtaaminen. Ihmisen mielestä varsinkin lasten perässä juokseva koira voi olla vain huolehtivainen, kun koira sitten ensimmäisen kerran näykkääkin lasta takapuolesta, herätään ja huomataan, että koiran käytös onkin vaarallista. Tässä kohtaa käytös on jo vahvistunut ja sen poiskouluttaminen voi olla hyvinkin työläs projekti.

Jahtaamiskäytöksen poiskouluttaminen on vaikeaa, koira tavoittelee arvokasta vahvistetta, jolloin se ei välitä rangaistuksista eikä piittaa yleensä myöskään ihmisen tarjoamasta toisesta vahvisteesta, joka ei koiran mielestä ole niin arvokas kuin jahtaamisesta seuraava hyvänolontunne. Koulutus on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin koira on harrastustaan saanut jatkaa.

Ihmiselle tyypillinen tapa reagoida tähänkin ongelmaan on kieltäminen, usein tämä tie on kuljettu nopeasti loppuun, sillä ei ole mitään tehoa. Tätä voi miettiä, kuinka kauan pallon perään juoksevaa koiraa täytyy kieltää, että se ei enää ole kiinnostunut pallosta. Veikkaan, että tätä ei tule tapahtumaan.

Seuraavaksi ihminen alkaa rankaisemaan käytöksestä. Koiraa rankaistaan heti, kun se lähtee jahtaamaan ei toivottua kohdetta. Useimmiten rangaistuksilla saadaan yhtä laihat tulokset, kuin kieltämällä. Rangaistukset voivat auttaa käytöksen vähentämisessä, mutta silloin, kun mukana on jokin vahviste, koira tavoittelee vahvistetta rangaistuksista huolimatta.

Jossain välissä ihminen ehkä yrittää puuttua ongelmaan hyvällä ja pyrkii saamaan koiran huomion itseensä houkuttelemalla makupalalla tai lelulla. Tämäkään ei usein toimi, koira valitsee arvokkaamman vahvisteen, joka tässä tapauksessa on jahtaaminen.

Jahtaamiskäytökseen vaikuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, käytös on usein koiralle niin palkitsevaa, että ihminen ei löydä vahvistetta eikä myöskään rankaisua, jolla saisi koiran suuntaamaan käytöstään toivottuihin asioihin. Ongelmaan on ratkaisu, mutta helppoa se ei ole.

Koira saa vahvisteen heti, kun se ottaa ensimmäisen askeleen kohteen perään, usein vahvisteita alkaa tulemaan jo aiemmin, kun koira huomaa kohteen ja alkaa valmistautumaan pian tulevaan saalistukseen. Tässä vaiheessa ihmisen puuttuminen käytökseen on jo liian myöhäistä, käytös on jo ollut kannattavaa ja koira ei sitä tule lopettamaan niin kauan, kun se saa vahvisteita ei toivotulla käytöksellä.

Tärkeintä koultuksessa onkin ennakointi, koira ei saa päästä kohteen perään. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ympäristöä ei voi hallita, pyöräilijät, autot ja lapset kulkevat juuri niinkuin haluavat. Koulutus kannattaakin aloittaa hallitusti, koiralle täytyy ensimmäisenä saada aikaan edes pieni käsitys siitä, että se voi tehdä muutakin kuin jahdata.

Jahtaamisen kohteen täytyy alussa olla joko niin kaukana, ettei jahtaamiskäytöstä vielä esiinny tai kohteen liikkeen täytyy olla niin vähäistä, että toivotun käytöken kouluttamisen voi aloittaa, ennen kuin jahtaamiskäytös tulee esiin. Koulutus onnistuu parhaiten silloin, kun koira ei saa mielellään mitään vahvisteita ”saaliilta”, jolloin ihmisen ei tarvitse kilpailla koiran huomiosta. Kyse on siis siedättämisestä, saaliskäytöken laukaiseva kohde tuodaan koiran lähelle niin pienissä erissä, että saaliskäytös ei tule esiin.

Vahvisteiden käytössä on se hyvä puoli, että koira valitsee helpoiten saatavilla olevan vahvisteen, tätä kannattaa jahtaamiskäytöksessä käyttää hyväksi. Ihminen ei tule löytämään vahvistetta, joka olisi parempi, kuin jahtaaminen. Saalispalkkojen käyttö ei ole järkevää, saaliskäytöksen vähentäminen lisäämällä saaliskäytöstä ei ole toimiva ratkaisu, vaikka käytös suunnattaisiinkin sallittuun kohteeseen, kuten leluun.

Koulutuksen tulee lähteä tilanteesta, jossa koira ei vielä osoita saaliskäytöstä, tässä on kouluttajalla ikkuna alkaa vahvistamaan toivottua käytöstä jahtaamisen tilalle. Jos koira on jo kiinnostunut saaliista, ihminen joutuu kilpailemaan koiran kanssa ja koska jahtaaminen on koiralle hyvin palkitsevaa, ihminen todennäköisesti häviää. Koska ihmisellä ei ole käytössään vahvistetta, joka olisi arvokkaampi, hänen tulee tarjota vahviste koiralle helpommin. Kaukana oleva saalis voi olla houkutteleva, mutta jos koiralle tarjotaan samaan aikaan arvoltaan vähäisempää vahvistetta hyvin vähällä vaivalla, koira valitsee tämän heikomman vahvisteen. Tässä tapauksessa vahviste voidaan tarjota koiralle, kun se vain seisoo paikallaan, koiran näkökulmasta sen ei tarvitse tehdä mitään vahvisteen eteen. Samalla tapahtuu vastaehdollistumista, saalisärsyke nostaa kierroksia, kun saalisärsykkeen lähellä tarjotaan ruokaa, joka rauhoittaa, toistojen myötä kiihtyneen mielentilan korvaa rauhoittuminen. Kun vastaehdollistamiseen panostaa ja tunnetila muutetaan perusteellisesti, on koiralle helpompi kouluttaa korvaava käytös, kuten seuraaminen tai paikallaolo. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, joten tunnetila muuttuu, kunhan ehdollistaminen tehdään huolellisesti.

Karan ura polkupyörien jahtaajana on varsin vaatimaton. Se pääsi pentuna yllättämään minut ja jahtasi pyöräilijää muutaman askeleen ennen kuin ehdin pysäyttämään sen hihnalla. Tämä ainoa kerta johti siihen, että hetken kuluttua seuraavan pyöräilijän ilmestyttä näköpiiriin se alkoi vaanimaan sitä. Reagoin tähän viemällä Karan sivummalle ja palkkasin sen polkupyörän ajaessa ohi paikallaolosta, eli täysin vastakkaisesta käytöksestä. Tätä toistettiin noin kymmenen kertaa ja tämän jälkeen Kara ei ollut kiinnostunut polkupyöristä. Esimerkki voi tuntua ongelman kanssa painivasta saivartelulta, mutta tällä haluan vain antaa esimerkin siitä, kuinka nopeasti käytös vahvistuu. Yksi ainoa onnistunut jahtaaminen vaati kymmenen toistoa toivotusta käytöksestä, ennen kuin käytös loppui. Tämän huomioiden voi miettiä, kuinka paljon vaaditaan, kun jahtaamiskäytös on jatkunut viikkoja, kuukausia tai vuosia.

 

Lähteet:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305571753493

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s