Saalisaggressiivisuus

Lapsiin/polkupyöriin ja autoihin suuntautuva saalisaggressiivisuus on yksi vaikeimpia ongelmia koiran kanssa. Saalisaggressiivisuus kuulostaa pahalta, mutta käytännössä se on termi, jolla tarkoitetaan koiran metsästyskäytöstä, pallon perässä juokseva koira on saalisaggressiivinen.

Ongelmaksi jahtaamiskäytös muuttuu silloin, kun se suuntautuu väärään kohteeseen. Metsässä riistan perään lähtevä koira voi olla vaaraksi ympäristölleen, jos lähellä sattuu olemaan autotie tai junarata,  tässä artikkelissa keskityn kuitenkin jahtaamiseen, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa saalistuksen kohteelle. Tavan voi omaksua mikä tahansa koira, mutta paimenkoirat ja terrierit ovat tässä suhteessa kunnostautuneita.

Jahtaamiskäytös alkaa ja vahvistuu yleensä nopeasti, usein ongelmat alkavat noin viiden kuukauden iässä, kun pennun metsästyskäytös alkaa heräilemään. Ongelma alkaa huomaamattomasti, pentu ottaa ohisujahtavan pyöräilijän perään muutaman juoksuaskeleen ja saa siitä hyvänolontunteen, käytös on ollut kannattavaa ja pentu alkaa pian tarkkailemaan ympäristöä pyöräilijöiden toivossa. Samaan tapaan alkaa myös lasten ja autojen jahtaaminen. Ihmisen mielestä varsinkin lasten perässä juokseva koira voi olla vain huolehtivainen, kun koira sitten ensimmäisen kerran näykkääkin lasta takapuolesta, herätään ja huomataan, että koiran käytös onkin vaarallista. Tässä kohtaa käytös on jo vahvistunut ja sen poiskouluttaminen voi olla hyvinkin työläs projekti.

Jahtaamiskäytöksen poiskouluttaminen on vaikeaa, koira tavoittelee arvokasta vahvistetta, jolloin se ei välitä rangaistuksista eikä piittaa yleensä myöskään ihmisen tarjoamasta toisesta vahvisteesta, joka ei koiran mielestä ole niin arvokas kuin jahtaamisesta seuraava hyvänolontunne. Koulutus on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin koira on harrastustaan saanut jatkaa.

Ihmiselle tyypillinen tapa reagoida tähänkin ongelmaan on kieltäminen, usein tämä tie on kuljettu nopeasti loppuun, sillä ei ole mitään tehoa. Tätä voi miettiä, kuinka kauan pallon perään juoksevaa koiraa täytyy kieltää, että se ei enää ole kiinnostunut pallosta. Veikkaan, että tätä ei tule tapahtumaan.

Seuraavaksi ihminen alkaa rankaisemaan käytöksestä. Koiraa rankaistaan heti, kun se lähtee jahtaamaan ei toivottua kohdetta. Useimmiten rangaistuksilla saadaan yhtä laihat tulokset, kuin kieltämällä. Rangaistukset voivat auttaa käytöksen vähentämisessä, mutta silloin, kun mukana on jokin vahviste, koira tavoittelee vahvistetta rangaistuksista huolimatta.

Jossain välissä ihminen ehkä yrittää puuttua ongelmaan hyvällä ja pyrkii saamaan koiran huomion itseensä houkuttelemalla makupalalla tai lelulla. Tämäkään ei usein toimi, koira valitsee arvokkaamman vahvisteen, joka tässä tapauksessa on jahtaaminen.

Jahtaamiskäytökseen vaikuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, käytös on usein koiralle niin palkitsevaa, että ihminen ei löydä vahvistetta eikä myöskään rankaisua, jolla saisi koiran suuntaamaan käytöstään toivottuihin asioihin. Ongelmaan on ratkaisu, mutta helppoa se ei ole.

Koira saa vahvisteen heti, kun se ottaa ensimmäisen askeleen kohteen perään, usein vahvisteita alkaa tulemaan jo aiemmin, kun koira huomaa kohteen ja alkaa valmistautumaan pian tulevaan saalistukseen. Tässä vaiheessa ihmisen puuttuminen käytökseen on jo liian myöhäistä, käytös on jo ollut kannattavaa ja koira ei sitä tule lopettamaan niin kauan, kun se saa vahvisteita ei toivotulla käytöksellä.

Tärkeintä koultuksessa onkin ennakointi, koira ei saa päästä kohteen perään. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ympäristöä ei voi hallita, pyöräilijät, autot ja lapset kulkevat juuri niinkuin haluavat. Koulutus kannattaakin aloittaa hallitusti, koiralle täytyy ensimmäisenä saada aikaan edes pieni käsitys siitä, että se voi tehdä muutakin kuin jahdata.

Jahtaamisen kohteen täytyy alussa olla joko niin kaukana, ettei jahtaamiskäytöstä vielä esiinny tai kohteen liikkeen täytyy olla niin vähäistä, että toivotun käytöken kouluttamisen voi aloittaa, ennen kuin jahtaamiskäytös tulee esiin. Koulutus onnistuu parhaiten silloin, kun koira ei saa mielellään mitään vahvisteita ”saaliilta”, jolloin ihmisen ei tarvitse kilpailla koiran huomiosta. Kyse on siis siedättämisestä, saaliskäytöken laukaiseva kohde tuodaan koiran lähelle niin pienissä erissä, että saaliskäytös ei tule esiin.

Vahvisteiden käytössä on se hyvä puoli, että koira valitsee helpoiten saatavilla olevan vahvisteen, tätä kannattaa jahtaamiskäytöksessä käyttää hyväksi. Ihminen ei tule löytämään vahvistetta, joka olisi parempi, kuin jahtaaminen. Saalispalkkojen käyttö ei ole järkevää, saaliskäytöksen vähentäminen lisäämällä saaliskäytöstä ei ole toimiva ratkaisu, vaikka käytös suunnattaisiinkin sallittuun kohteeseen, kuten leluun.

Koulutuksen tulee lähteä tilanteesta, jossa koira ei vielä osoita saaliskäytöstä, tässä on kouluttajalla ikkuna alkaa vahvistamaan toivottua käytöstä jahtaamisen tilalle. Jos koira on jo kiinnostunut saaliista, ihminen joutuu kilpailemaan koiran kanssa ja koska jahtaaminen on koiralle hyvin palkitsevaa, ihminen todennäköisesti häviää. Koska ihmisellä ei ole käytössään vahvistetta, joka olisi arvokkaampi, hänen tulee tarjota vahviste koiralle helpommin. Kaukana oleva saalis voi olla houkutteleva, mutta jos koiralle tarjotaan samaan aikaan arvoltaan vähäisempää vahvistetta hyvin vähällä vaivalla, koira valitsee tämän heikomman vahvisteen. Tässä tapauksessa vahviste voidaan tarjota koiralle, kun se vain seisoo paikallaan, koiran näkökulmasta sen ei tarvitse tehdä mitään vahvisteen eteen. Samalla tapahtuu vastaehdollistumista, saalisärsyke nostaa kierroksia, kun saalisärsykkeen lähellä tarjotaan ruokaa, joka rauhoittaa, toistojen myötä kiihtyneen mielentilan korvaa rauhoittuminen. Kun vastaehdollistamiseen panostaa ja tunnetila muutetaan perusteellisesti, on koiralle helpompi kouluttaa korvaava käytös, kuten seuraaminen tai paikallaolo. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, joten tunnetila muuttuu, kunhan ehdollistaminen tehdään huolellisesti.

Karan ura polkupyörien jahtaajana on varsin vaatimaton. Se pääsi pentuna yllättämään minut ja jahtasi pyöräilijää muutaman askeleen ennen kuin ehdin pysäyttämään sen hihnalla. Tämä ainoa kerta johti siihen, että hetken kuluttua seuraavan pyöräilijän ilmestyttä näköpiiriin se alkoi vaanimaan sitä. Reagoin tähän viemällä Karan sivummalle ja palkkasin sen polkupyörän ajaessa ohi paikallaolosta, eli täysin vastakkaisesta käytöksestä. Tätä toistettiin noin kymmenen kertaa ja tämän jälkeen Kara ei ollut kiinnostunut polkupyöristä. Esimerkki voi tuntua ongelman kanssa painivasta saivartelulta, mutta tällä haluan vain antaa esimerkin siitä, kuinka nopeasti käytös vahvistuu. Yksi ainoa onnistunut jahtaaminen vaati kymmenen toistoa toivotusta käytöksestä, ennen kuin käytös loppui. Tämän huomioiden voi miettiä, kuinka paljon vaaditaan, kun jahtaamiskäytös on jatkunut viikkoja, kuukausia tai vuosia.