Rangaistuksista

Koirien kouluttamisessa pätee tietyt oppimisen lainalaisuudet. Koirapiireissä kuitenkin väännetään vuosikausia samasta aiheesta, makupaloilla vai ilman. Makupaloja käyttäviä haukutaan kukkahattutädeiksi ja rankaisulinjaa käyttävät leimataan eläinrääkkääjiksi. Yritän nyt avata aihetta ilman kummempaa tunnelatausta, vaikka oma linjani lienee selvä.

Kun puhutaan positiivisesta vahvistamisesta ja siihen perustuvasta kouluttamisesta, puhutaan usein operantista kouluttamisesta. Todellisuudessa kaikki kouluttaminen menee samojen ehdollistumisten alaisuuteen. Operantti ehdollistuminen käsittää myös rangaistukset.

Rangaistuksia ei oikein kukaan myönnä käyttävänsä. Rangaistukseksi mielletään koiran lyöminen tai potkiminen ja muu äärimmäinen keino, jota toivon mukaan kukaan ei enää nykypäivänä käytä. Kuitenkin rangaistuksia käytetään varsin yleisesti, mutta ei puhuta rangaistuksista. Puhutaan käytöksen rajoittamisesta/korjaamisesta, kieltämisestä, vesiterapiasta, pakotteista jne. Kuulostaa ehkä paremmalta, mutta rangaistus on rangaistus vaikka sitä kutsuisi mukavammalla nimellä.

Miten rangaistus sitten määritellään. Positiivinen rangaistus merkitsee sitä, että jotain epämiellyttävää lisätään, negatiivinen rangaistus, että jotain miellyttävää poistetaan. Termeissä positiivinen tarkoittaa yksinkertaisesti lisäämistä ja negatiivinen vähentämistä, ei muuta. Rangaistuksen määritelma on, että se vähentää käytöstä, kun käytät jotain keinoa, jolla saat koiran vähentämään käytöstään, käytät rangaistusta. Jos käytät rangaistusta, mutta käytös ei vähene, kohtelet koiraasi epäoikeudenmukaisesti.

Käytännössä ei ole mahdollista kouluttaa täysin ilman rankaisua tai ainakaan niin, että siinä olisi järkeä. Positiivisen vahvisteenkin kanssa tietyt käytökset saavat ihmisen palkitsemaan jotkut toiset taas eivät, kun jotain ei palkita, käytetään rangaistusta. Kun käytöksestä ei seuraa mitään, se alkaa sammumaan ja lopulta lakkaa, käytös siis vähenee, rangaistuksen määritelmä täyttyy.

Samoin positiivisen rankaisun vastaparina on negatiivinen vahviste, joka kulkee aina mukana, kun jossain tilanteessa koiraa rankaistaan lisäämällä jotain epämiellyttävää, tämä epämiellyttävä pitää myös poistaa, muutoin ei koira opi mitään. Jos rankaisu jatkuu ilman että koira pystyy vaikuttamaan sen esiintymiseen ja loppumiseen, koira menee opitun avuttomuuden tilaan, tila jossa koira ei enää yritä välttää rangaistusta, oppimista ei tapahdu ja lienee sanomattakin selvää että koiran saattaminen tähän tilaan on paitsi typerää ja hyödytöntä, myös eläinrääkkäystä. Kun käytetään positiivista rankaisua, on mukana myös sen vastapari negatiivinen vahviste. Se on sitten toinen asia, mitä käytöstä vahviste voimistaa ja valitettavan usein ihmiset eivät edes tarkkaile tätä, hehän rankaisevat, joten oleellista on vain se että käytös vähenee.

Klassinen ehdollistuminen koetaan vanhanaikaiseksi, mutta kulkee kuitenkin koko ajan mukana. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, yksinkertaisesti ärsyke – > seuraus, ovikellon ääni ei merkitse mitään, mutta koska se edeltää vieraan saapumista, siitä tulee merkityksellinen. Kouluttajan näkökulmasta tunne-ehdollistuminen lienee hyödyllisin sisäistää ja muistaa. Se, miten koira suhtautuu vieraisiin määrittää sen, miten se reagoi ovikellon ääneen. Jos koira pitää vieraista se innostuu kun ovikello soi, jos se pelkää vieraita se pelkää jo ovikellon soidessa.

Kouluttajan keino tarkkailla koulutuksen onnistumista perustuu ainoastaan käytöksen tarkkailuun, on mahdotonta tietää, mitä koira ajattelee. Positiivinen rangaistuskin voi toimia, kunhan ihminen ei unohda seurata, mikä käytös vahvistuu. Tämä sitten ei olekaan aivan yksinkertaista.

Uskallan väittää, että jokainen koiranomistaja on käyttänyt kaikkia vahvisteita ja rangaistuksia, vaikka rangaistuksilla, varsinkin positiivisella on ikävä kaiku, se kuuluu elämään. Kun estän koiraa hihnalla juoksemasta auton alle tai keskeytän sen oravan jahtaamisen, käytän positiivista rangaistusta. Kun astun koiran eteen ja estän sitä liikkumasta, käytän positiivista rangaistusta. Rangaistus ei ole välttämättä mikään paha asia, se on hyödyllinen keino puuttua koiran käytökseen. Vaikka koiran saisi keskeyttämään käytöksen, se ei välttämättä opi tilanteesta paljoakaan.  Jos estän koiraa jahtaamasta oravaa ja se siinä tilanteessa toimii, käytös keskeytyy, koira ei opi, että se ei koskaan saa jahdata oravaa. Kun se seuraavan kerran näkee oravan, voi joko ennakoida, nyt kouluttaja on oppinut, että ei-toivottu jahtaamiskäytös tulee pian esiin, suuntaa koiran käytöksen haluamaansa suuntaan. Tai sitten hän voi odottaa, että jahtaamiskäytös tulee uudelleen esiin ja kieltää, käytös loppuu jälleen. Jos ihminen joutuu kieltämään koiraansa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, olisiko jossain kohtaa hyvä hetki miettiä, tietääkö koira mistä sitä rangaistaan?

Rangaistus toimii yleensä huonosti silloin, kun koira saa positiivisen vahvisteen rangaistuksen aikana tai välittömästi sen jälkeen. Esimerkiksi oravaa jahtaava koira todennäköisesti kokee jahtaamisen miellyttävänä, se saa näin käyttäytymällä hyvänolontunteen. Vaikka koira keskeyttäisi jahtaamiskäytöksen heti, kun ihminen siihen puuttuu koira ei luovu tästä käytöksestä.

Rangaistus toimii huonosti myös silloin, kun koira on tilanteessa epävarma tai pelkää. Koiran rankaiseminen esimerkiksi kotiin saapuvien vieraiden haukkumisesta, voi johtaa siihen, että pelko lisääntyy. Vieraat jo itsessään on pelkoa tuottava asia, jos tilanteesen lisätään vielä jokin epämiellyttävä asia, tapahtuu klassista ehdollistumista ja koira kokee tilanteen aiempaa epämiellyttävämpänä.

Koiralla on yleensä käytettävissä kolme käytösvastetta pelkoon. Nämä ovat taisteleminen, pakeneminen ja jähmettyminen, pennuilla myös flirttaaminen eli mielistely. Jos koira vastaa positiiviseen rangaistukseen aggressiota ilmentämällä, on melko helppo havaita, mikä käytös lisääntyy. Samoin silloin, kun koira pyrkiii välttämään tilannetta, eli pakenee. Ongelma onkin siinä, jos koira reagoi rangaistukseen jähmettymällä. Silloin ihmisen on melko vaikea havaita, mikä lisääntyy, ellei hän seuraa tätä erityisen tarkasti. Koulutustulos voi näyttää hyvinkin toivotunlaiselta, koira lopettaa ei-toivotun käytöksen, mutta samalla ilmaisee pelkoaan jähmettymällä, eli ihmisen näkökulmasta tekemättä mitään.

Tämä voi olla toimivakin tapa, mutta tässä on muutama riskitekijä. Jos koira selviää tilanteesta aina jähmettymällä, se ei ole erityisen vaarallinen ympäristölleen. Ihmisen olisi hyvä olla tietoinen, mitä jähmettyminen tarkoittaa, mikäli hän ei sitä tiedä, pelataan vaarallista peliä.

Hyvällä tuurilla tilanne ei koskaan muutu tästä miksikään, koira selviää aina tilanteesta  jähmettymällä. Tilanne muuttuu oleellisesti siinä vaiheessa, kun koira huomaa, että jähmettyminen ei autakaan. Sattuman kautta tilanne eteneekin pidemmälle, kuin aiemmin. Koira kokee olonsa uhatuksi ja jossain vaiheessa se huomaa, että uhka ei helpotakaan, vaikka se ilmentää omasta mielestään varsin selvästi pelkoaan.

Tässä vaiheessa koiralla on käytössään yleensä kaksi vaihtoehtoa, taisteleminen tai pakeneminen. Koira voi siirtyä käytöksesä toiseen sekunnissa, ensin se seisoo jähmettyneenä, huomaa että tämä ei onnistu ja yrittää paeta tilanteesta, jos tämäkään ei toimi, se voi hyökätä.

Jos tämä hyökkääminen kohdistuu esim kotiin saapuviin vieraisiin, tapahtuu yleensä kaksi asiaa. Vieras vetäytyy välittömästi kauemmas koirasta sekä omistaja kieltää koiraa erittäin ponnekkaasti, se poistetaan tilanteesta niskavilloista ja tapahtuu oppimista. Koira huomaa että kappas, tällä tavalla pääsin tilanteesta pois. Omistaja omasta mielestään rankaisee, mutta ehdollistumisia tarkastellessa käytössä on vahviste, negatiivinen sellainen eli jotain epämiellyttävää (vieras) poistetaan. Tässä tilanteessa koira saa käytökselleen kaksi vahvistetta, sen lisäksi että koira viedään kiireesti pois tilanteesta, vieras vetäytyy yleensä refleksinomaisesti heti, kun koira hyökkää häntä kohti, jolloin koira huomaa, että hyökkääminen on huomattavasti tehokkaampi keino kuin jähmettyminen.

Pelkoehdollistuminen poikkeaa kaikesta muusta ehdollistumisesta sillä, että se voi tapahtua kerrasta, muutoin tähän tarvitaan toistoja. Vaikka koira olisi vuosia käyttänyt esimerkiksi vieraita kohdatessaan käytösvasteena jähmettymistä, tämä voi muuttua kerrasta, kun koira huomaa, että se ei enää toimikaan. Jos koira oppii, että tehokkain keino saada etäisyyttä vieraisiin, on hyökätä heitä kohti, tämä voi jopa yhden, koiran näkökulmasta toimivan kerran jälkeen, olla ensisijainen käytösvaste.

Ihmisiin kohdistuvassa aggressiivisuudessa oman kokemukseni mukaan käytös kehittynyt kutakuinkin edellä kuvatusti. Useimmiten aggressiivisuus kohdistuu vieraisiin ihmisiin, useimmiten koira puree pian sen jälkeen kun vieraat ovat saapuneet kotiin ja ainakin tähän asti jokaisessa tapauksessa koiraa on rankaistu jostain käytöksestä, joka on koettu epäsopivaksi vieraiden lähellä. Ja useimmissa tapauksissa ihminen on kokenut rangaistuksen myös toimineen, eli ei-toivottu käytös on vähetynyt, mutta samalla on myös pelko on lisääntynyt omistajan huomaamatta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s