Resurssiaggressiivisuus

Resurssiaggressiivisuus tarkoittaa käytännössä kiistaa jostain resurssista, jotta riidan koiran kanssa saa aikaiseksi koiran täytyy arvostaa tätä resurssia niin paljon, että on valmis siitä taistelemaan ja toisaalta ihminen joko tietoisesti tai tiedostamatta riitelee koiran kanssa tästä resurssista. Resurssiaggressiivisuus usein sekotetaan dominanssiin ja käytös koetaan hyvin henkilökohtaisesti. Useamman koiran laumassa ongelma voi olla todella haastava.

Kuten kaikissa riidoissa, resurssikiistoissakin tarvitaan kaksi osapuolta. Koiran mielenkiinnon kohteina on melko vähän asioita, joista ihmisen kannattaa alkaa riitelemään sen kanssa. Koiran kupin sisältö on varmasti ruokaa, jota ihminen ei halua syödä, joten en näe mitään syytä, miksi koiralle pitäisi opettaa, että kuppia voi kuka tahansa mennä härkkimään. Suurin osa koirista ei ole kiinnostunut ihmisestä, joka lisäilee ruokaa kuppiin, mutta koira jolle ruoka on tärkeä resurssi voikin puolustaa ruokaansa. Ruokakupin härkkiminen on monen koiranomistajan mielestä tärkeä kouluttaa koiralle, en ole itse keksinyt ainuttakaan järkevää syytä tälle. Jos ihminen vain antaisi koiran syödä rauhassa, ei koiralle tulisi missään vaiheessa edes tarvetta ruokaa puolustaa ja jos pentu haluaa kupilla murista, on parempi vain tuhahtaa ja kääntää katse pois. Jos ruuasta alkaa riitelemään, taistelun voittaa se joka on röyhkeämpi ja se joka on valmis menemään pisimmälle. Kupilla muriseva koira ei useinkaan ole valmis menemään pidemmälle, kuin varoittamaan. Mutta sitten on niitä, jotka on valmiita myös taistelemaan ja koira puree, kun koira oppii puremaan ohi kulkevia ihmisiä syödessään, on se muriseva koirakin ihan kiva vaihtoehto..

Resurssiaggreasiakkaita pyydän usein tekemään ihmistestin puolisolleen, ystävälle tai lapsilleen. Yksinkertaisesti tarjoaa aterian ja juuri, kun ihminen on alkamassa syömään, nappaakin lautasen pois ja lisää sinne jotain. Tätä ei tarvitse montaa kertaa toistaa, kun saa ihmisen hermostumaan ja ärähtämään. Ihminen, joka on huomattavasti älykkäämpi, käyttäytyy resurssiaggressiivisesti ”kupillaan”, vaikka luulisi meidän sosiaalisten taitojemme olevan paljon kehittyneemmät koiraan nähden. Onko mies, lapsi tai ystävä sitten luonnevikainen? Onko heillä kenties johtajuusongelma? Voisiko tämä olla dominointia?

Sitten on resursseja, joista ainakin itse odotan koirani luopuvan, kun niin haluan. Minun koirallani on lupa olla sohvalla ja sängyllä, tässä on vain se ehto, että siitä on poistuttava, jos niin haluan. Makuupaikoista koira alkaa usein riitelemään, jos niitä ei ole tarpeeksi. Koira voi alkaa murisemaan sohvalla, jos se on ainoa pehmeä alusta. Tai se voi murista sängyllä, jos se on ainoa rauhallinen lepopaikka. Resurssi on sitä arvokkaampi, mitä vähemmän sitä on tarjolla. Kaikki eläimet tappelevat herkästi ruuasta ja reviiristä, mutta ne myös välttävät taistelua, jos resursseja on riittävästi tarjolla. Näin ollen, riita resursseista voi syntyä huomaamatta. Esimerkiksi lapsiperheessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että koiralla on aina mahdollsuus vetäytyä rauhalliseen paikkaan lepäämään. Koiran levontarve on suurempi kuin ihmisen, se lepää 12-18 tuntia vuorokaudessa, jos koiralle  ei ole mahdollisuutta levätä se voi hyvinkin alkaa puolustamaan makuupaikkaansa. Tässä kannattaa myös huomioida kipukäytöksen mahdollisuus, jos koira murisee, kun sitä pyydetään nousemaan, kannattaa pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että koiraan voi sattua nouseminen.

Makuupaikkaan liittyvä resurssiriita on ollut ainoa kerta, kun oma koirani on purrut minua. Tämän teki sakanpaimenkoirani, jolla oli tapana makoilla keskellä lattiaa, josta se näki koko asunnon. Se oli juuri tullut minulle kodinvaihtajana ja jännittyi aina, kun kuljin sen ohi, koiran makuupaikka oli sellainen, että sen ohi oli mentävä, jos mieli siirtyä huoneesta toiseen. Lopulta jännitys purkautui ja ohi kulkiessa koira tikkasi minua reiteen, onneksi minulla oli farkut jalassa ja koira ei purrut täydellä voimalla. Jäin paikalleni, en haastanut koiraa tuijottamalla, mutta en myöskään siirtynyt, tämä oli resurssi, jota en ollut valmis luovuttamaan ilman taistelua (jonka kyllä olisin hävinnyt, jos koira olisi sitä tosissaan päättänyt  puolustaa). Koira perääntyi puremisen jälkeen, jäi paikalleen jännittyneenä, murisi hieman ja poistui paikalta, se ei ollut valmis menemään pidemmälle. Tämän tapauksen jälkeen tämän koiran kanssa ei asiaan palattu toista kertaa, sain kulkea koiran ohi ja kun tutuiksi käytiin, pystyin astumaan koiran yli ja se myös siirtyi paikaltaan, jos niin halusin. En suosittele tätä kenellekään, jos olisin tuolloin tiennyt, mitä tiedän nyt, olisi tilanne hoidettu aivan toisella tavalla. Koira olisi voinut käydä päälleni myös tosissaan, minun onneksi se ei pitänyt resurssia sen arvoisena.

Olen itsekin sitä mieltä, että koiran täytyy luopua monista asioista, joita se saattaa arvostaa paljonkin. Kara oli resurssiaggressiivinen pentuna, se murisi ruuasta sekä minulle että toiselle koiralleni, Metalle. Vaikka pörröisen pennun murina vaikutti lähinnä huvittavalta, tiesin, että käytökselle on tehtävä jotain heti, koska 30 kiloinen muriseva koira ei enää olekaan kovin suloinen. Meta vahvisti osaltaan tätä käytöstä poistumalla heti toiseen huoneeseen, kun pentu kupilta murisi. Toisaalta tämä vahvisti murinaa, Kara alkoi murisemaan myös luista ja leluista ja aina Meta poistui paikalta. Mutta samalla Kara oppi, että Meta ei ole tippaakaan kiinnostunut sen ruuasta ja leikkiminenkin loppuu heti, kun lelusta alkaa riitelemään, Meta ei näistä resursseista ollut valmis tappelemaan. Vaikka murina alussa lisääntyi ja tilanteesta olin jopa vähän huolissani, se lopulta loppui itsekseen, kun Kara tajusi, että kukaan ei ole kiinnostunut sen luusta tai ruokakupin sisällöstä. Minulle murinasta en poistunut huoneesta, jäin paikalleni, mutta en osoittanut mitään kiinnostusta murisevaa pentua saati sen suojelemaan resurssia kohtaan. Murinat loppui nopeasti, mutta ongelmia oli pihalta löytyvien ”aarteiden” kanssa, niitä ei pennun suusta voinut mennä ottamaan, se olisi hyvinkin voinut purra, ja se oli käytös, jota en halunnut Karan oppivan. Karalle opetettiinkin ensimmäisenä luopuminen, onneksi nopean oppimisen kautena koulutus kävi nopeasti ja muutamassa päivässä pentu sylkäisi suustaan myös ruuan. Tämä on pelastanut Karan hengen vuosia myöhemmin, sille luopuminen on yksi vahvimmista käytöksistä. Kerran se poimi maasta jotain suuhunsa ja ehdin käskeä sitä luopumaan tästä. Lähemmin tarkasteltuna huomasin, että Kara oli poiminut maasta lihapullan, jonka sisällä oli partakoneenterä. Jos näitä ongelmia ei pennun kanssa olisi ollut, en usko, että olisin panostanut niin kovasti ruuasta luopumiseen.

Karan kohdalla ratkaisin luista ja leluista murisemisen sillä, että hankin niitä lisää. Luita ja leluja oli useita ja aikansa pentu yritti haalia ne kaikki itselleen, mutta tajusi lopulta, että niitä on niin paljon, ettei niistä kannata riidellä. Laskin resurssin arvoa, yhden luun takia saattaa ehkä kannattaakkin vähän kiistellä, mutta kun luita olikin kymmenen, ei riitelyyn enää ollutkaan mitään syytä.

Jos koira murisee sinulle ruokakupilla, kannattaa kysyä itseltään yksi kysymys: Oletko todella valmis tappelemaan koiran kanssa ruuasta? Jos vastauksesi on, että ottaisit mieluummin voileivän, kuin koiranruokaa, ei sinulla ole mitään syytä alentua riitapukariksi resurssista, jota et edes halua.

Kun huomaat koiran puolustavan mitä tahansa resurssia, ennen kuin reagoit tunteella ja otat koirasta luulot pois, pysähdy hetkeksi. Mieti, miksi koira kokee puolustamisen tarpeelliseksi? Onko resurssista pulaa? Onko koiralle voinut tietoisesti tai tiedostamatta syntyä tarve puolustaa resurssia? Saako koira lepo ja ruokarauhan? Osaako koira luopua? Jos koiralle ei koskaan ole koulutettu luopumista sen arvostamista asioista, se reagoi juuri niin kuin koira osaa, se luopuu siitä, koska ei alunperinkään ole valmis minkään resurssin suhteen riitaa haastamaan, se voi puolustaa sitä tai se voi taistella siitä. Monesti ihmiset joilla ei ole koskaan ollut ongelmia resurssien suhteen, ajattelevat ongelman olevan johtajuudessa. Se,  ettei oman koiran kanssa ole koskaan tarvinnut tämän ongelman kanssa painia, ei kerro mistään muusta, kuin siitä, että omalle kohdalle ei ole sattunnut ainuttakaan koiraa, joka olisi valmis resursseja puolustamaan. Resurssiaggressiivisuus liitetään johtajuusajatteluun, koska johtajuusteorian pohjalla olevassa susitutkimukessa, sudet taistelivat resursseista, alfa voitti taistelut. Tiedon lisääntyessä edes sudet eivät riitele, mikäli resurssia on riittävästi ja vankeudessa alfan paikalle päässyt riidanhaastaja on pahnanpohjimmainen oikeassa susilaumassa, mikäli saa edes laumaan jäädä.

Resurssiaggressiivisuus voi olla kinkkinen ongelma, jos perheessä on kaksi tai useampi resurssiaggressiivista koiraa. Ihmisen ja koiran väliset riidat on yleensä melko helppoja, kunhan ihminen lakkaa provosoimasta ja alkaa kouluttamaan koiraansa. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että ratkaisut saattavat lisätä tarvetta tappeluihin. On todella riskialtista laittaa kahdelle luitaan puolustaavalle koiralle kymmenen luuta lattialle, se on alussa yhden sijasta kymmenen riidan aihetta. Jos koirat ovat rutinoituneet tappelemaan, voi pelkkä resurssin ilmestyminen näköpiiriin laukaista tappelun, vaikkei kummallakaan olisi erityistä mielenkiintoa resurssia kohtaan. Koirien ei koskaan pitäisi antaa selvittää itse välejään, tapa voi toimia, mutta tässä otetaan valtava riski. Hyvällä tuurilla tappelu on kerrasta poikki, röyhkein saa resurssin. On myös mahdollista, että kumpikaan ei luovuta. Kun koirat rutinoituvat tappelemaan, sitä ei kovin helposti lopeteta. Tappelu menee liian pirkälle, jos koirat purevat toisiaan niin, että veri lentää. Jos tappelun jälkeen toistuvasti joudutaan tikkaamaan toinen/molemmat, on tässä jo tappamisen meininki. Yleinen harha on, että alistuva koira tekee sitä maailman tappiin asti. Voi ollakkin, mutta siinä vaiheessa, kun yleensä alistuva koira alkaa puolustamaan itseään, ei puhuta helposti ymmärrettävästä resurssiaggresta, vaan kyse on pelkoehdollistumisesta, joka on huomattavasti hallitsemattomampi ja vaikeammin koulutettava. Kun aikaisemmin alistunut koira huomaa, että siitä ei ole mitään hyötyä se puolustaa itseään herkemmin, se hyökkää aina, ennen kuin toinen ehtii, jolloin tilanne muuttuu nopeasti täysin kaoottiseksi ja usein ainut ratkaisu on erottaa koirat. Perheen koirien tappeluista voisi kirjoittaa oman artikkelinsa, tässä asia lyhykäisyydessään ihan siitä syystä, että monesti tappelut alkavat resurssinriidoista.