Teoriaa

Tänne kerään lyhyet selitykset termeille, joita käytän kirjoituksissani. Koulutuksen lomassa teoriakin on helpompi ymmärtää, kun sen näkee myös käytännön tasolla koiran käytöksessä. Pyrin myös laittamaan tekstin sekaan joitain konkreettisia esmerkkejä, jolloin tämä ehkä avautuu paremmin. Lisää tekstiä tulee sitä mukaa, kun niille on tarvetta. Mitään kovin syväluotaavaa en tästä edes yritä tehdä, mikäli aihe kiinnostaa lisään tekstin loppuun listan kirjoitsta ja nettisivuista, mistä tietoa voi hakea lisää.

Klassinen ehdollistuminen

Ivan Pavlov löysi ilmiön vahingossa tutkiessaan koirien avulla ruuansulatusta. Hän huomasi koirien alkavan kuolaamaan kuullessaan hoitajien askeleet käytävällä ja keskittyi tutkimaan tätä ilmiötä. Hän ehdollisti koirat kelloon, joka edelsi ruokaa ja havaitsi koirien aloittavan kuolaamisen jo kellon äänen kuultuaan.

Yksinkertaisuudessaan klassinen ehdollistuminen on ärsyke – seuraus. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, jossa jokin merkityksetön ärsyke edeltää jotain mekityksellistä, jolloin syntyy mielleyhtymä näiden välille.

Klassista ehdollistumista tapahtuu koko ajan, ehdollistuminen on aina läsnä, vaikka sen olemassaoloa ei juuri tule miettineeksi. Tässä muutama esimerkki joihin Karalla on tapahtunut klassista ehdollistumista:

  • Hihna – Merkitsee ulospääsyä, koira innostuu.
  • Pallo, keppi jne – JEE! Leikki!- innostuu valtavasti
  • Puhelin soi – Pompataan ylös ja juostaan äänen suuntaan, hauskaa!
  • Ovikello soi – Tulee vieraita
  • Herätyskello soi – Ihmiset heräilee, voi itsekin alkaa venyttelemään.
  • Jne. Pointtini on, että klassisia ehdollistumisia on valtavasti, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikki edellämainitut eivät koiralle automaattisesti merkitse mitään, mutta niitä on seurannut jokin merkityksellinen tapahtuma, koira reagoi jo näihin ärsykkeisiin.

Tunne-ehdollistuminen (mm. pelkoehdollistuminen)

Klassinen ehdollistuminen käsittää myös tunne-ehdollistumisen. Tunteet taas ovat läsnä aina, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka koiran tunteita ei mitenkään pysty satavarmasti tietämään, niiden olemassaolo on hyvä pitää mielessä. Monesti koiran tunnetila näkyy käytöksessä viiveellä, jolloin ehdollistuminen pääsee väkisinkin vahvistumaan. Koiran ajatuksia ei kukaan pysty lukemaan, ainoa keino tunnetilojen tarkkailuun, on käytöksen seuraaminen ja silloinkin ollaan pitkälle tulkintojen varassa. Tunne-ehdollistuminen on aina otettava huomioon, kun kyse on ongelmista koiran kanssa. Pelkän käytöksen tuijottaminen ja sen muokkaaminen ei välttämättä vaikuta mitenkään siihen, miten koira tilanteen kokee, jolloin syy, miksi koira käyttäytyy ongelmallisesti jää hoitamatta, koulutustulos on huono ja usein varsin lyhytaikainen.

Pelkoehdollistuminen eroaa kaikesta muusta ehdollistumisesta sillä, että se voi tapahtua kerrasta. Muutoin ehdollistumiseen tarvitaan toistoja. Pelkoehdollistuminen myös yleistyy tehokkaasti, pelkoa alkaa esiintymään useammissa tilanteissa, kun jokin ärsyke esiintyy sattuman kautta samassa tilanteessa varsinaisen pelon kohteen kanssa.

Sammuttaminen

Klassisen ehdollistuman voi myös sammuttaa. Tämä tarkoittaa, että ärsyke, joka merkitsee jotain merkittäävää seurausta toistuu useita kertoja ilman seurausta, jolloin se ei enää merkitse mitään. Tavallisinta ja usein ongelmaksi koettua klassista ehdollistumista on ovikelloon reagointi. Kun ovikelloa soitetaan toistuvasti ilman, että kotiin saapuu vieraita, koira lopulta lakkaa reagoimasta siihen. Tosin täytyy muistaa, että ei auta, että ovikelloon reagointi pelkästään sammutetaan, koiralle täytyy kouluttaa myös korvaava käytös, ovikello merkitsee myöhemminkin vieraiden saapumista, klassinen ehdollistuminen syntyy uudestaan ja ei-toivottu käytös palaa.

Sammuttamista täytyy usein tehdä myös eroahdistuksen hoidossa. Esimerkiksi Metan kohdalla sammutettiin eroahdistuksen kouluttamisessa mm herätyskelloon reagointi, se aloitti stressaamisen tulevasta yksinolosta jo siinä vaiheessa, vaikka varsinaiseen yksinoloon ajallisesti meni vielä kauan (join aamukahvit, pakollinen koneella istuminen, aamulenkki jne). Toki sammutettiin myös lukuisia muita klassisia ehdollistumisia, jotka ennakoivat Metalle ahdistavaa yksinoloa. Nämä kaikki tehtiin ennen kuin edes astuin ovesta ulos ja varsinainen yksinolon opettelu alkoi. Ehdollistumista voi siis tapahtua useisiin eri ärsykkeisiin, jotka merkitsevät jotain tulevaa merkityksellistä tapahtumaa, kuten tässä yksinjäämistä.

Ehdollinen vahviste (mm naksutin)

Ehdollinen vahviste on käytännössä klassisen ehdollistumisen luomista jonkun halutun ärsykkeen ja palkkion välille. Ehdollisia vahvisteta voi olla useita, esim naksutin ruokapalkalle, pilli saalispalkalle ja sanallinen ehdollinen vahviste joka kulkee aina mukana.

Ehdollinen vahviste helpottaa koulutusta, sillä sen avulla on helpompaa kertoa koiralle juuri se hetki kun se tekee halutun asian. Itse käytän naksutin käytösten alkuopetuksessa, jossa käytöstä usein esiintyy vain lyhyitä hetkiä ja on tärkeää ajoittaa palkinto juuri oikeaan hetkeen. Käytän myös sanallista ehdollista vahvistetta, kun ajoituksen ei tarvitse osua niin tarkalleen oikeaan hetkeen, esim käytöksissä, joissa on jo kestoa, jolloin ei ole niin tarkkaa tuleeko ehdollinen vahviste tasan viiden sekunnin kohdalla vai meneekö siihen kuusi sekuntia.

Useille koirille on huomaamatta opetettu ehdollinen vahviste, joka yleensä on käden vieminen taskun luo päivystämään (jolloin koira alkaa käyttäytymään paremmin) tai vaikka muovipussin rapina, mikäli makupalat ovat tulleet muovipussista. Tässä ei ole mitään väärää, mutta parhaimman hyödyn näistä saa, kun edellämainitut äänet ja ele tapahtuvat vasta kun koira on palkkansa ansainnut, eivätkä ole merkki siitä, että ohjaaja on valmistautunut palkkaamaan ja käytännössä ostanut kaytökset jo ennen kuin ne ilmenee. Myös naksutinta tai sanallista ehdollista vahvistetta käytettäessä täytyy olla tarkkana, ettei liike tapahdu ennen kuin valittu ärsyke kuuluu, koirat seuraavat ensisijaisesti liikettä, tämän vuoksi käsimerkkien opettaminen on yleensä huomattavasti helpompaa, kuin sanallisten vihjeiden.

Ehdollisesta vahvisteesta seuraa aina palkinto. Jos palkitseminen lopetetaan reagointi alkaa sammumaan. Ehdollinen vahviste ei itsessään merkitse koiralle mitään, se mikä koiraa kiinnostaa on siitä seuraava vahviste. Koiran on vain koulutukse edetessä tehtävä enemmän ennen kuin se saa vahvisteen, jolloin palkitseminen pikkuhiljaa vähenee.

Siedätys ja vastaehdollistaminen

Siedätystä käytetään usein, kun koira vaikkapa pelkää jotain. Siedätyksessä pelon laukaiseva ärsyke tuodaan koiran lähelle pikkuhiljaa. Etäisyyttä lyhennetään sitä mukaa, kun koira lakkaa reagoimasta edellisessä kohdassa.

Voidaan käyttää myös minkä tahansa muun ärsykkeen kanssa, jossa koiran reaktio on ei-toivottu. Esimerkiksi pallohullua koiraa voi siedättää tuomalla pallo mahdollisimman pienissä erissä koiran lähelle, kun reaktio edellisessä kohdassa lakkaa lisätään jotain muuta reaktion tuottavaa. Esim pallo on ensin kädessä paikallaan, kun koira ei enää reagoi tähän, kättä liikutetaan, palloa pomputetaan ilmaan ja otetaan koppi, pallo pudotetaan maahan, heitetään hieman kauemmas jne.

Vastaehdollistaminen tai aktiivinen siedätys tarkoittaa periaatteessa samaa kuin siedätys. Reaktion tuova ärsyke tuodaan koiralle pikkuhiljaa, edetään kun reaktio edellisessä kohdassa on lakannut. Vastaehdollistamisessa kuitenkin lisätään tilanteeseen jotain, mikä tukee haluttua tunnetilaa. Klassinen ehdollistuminen on tahdosta riippumatonta, joten jos kiihdyttävä ärsyke tuodaan pikkuhiljaa ja samalla tarjotaan rauhoittavaa ärsyke, ehdollistuu rauhallinen mielentila kyseiseen ärsykkeeseen, kiihtyneen mielentilan korvaa toivottu rauhallinen.

Flooding

Flooding tarkoittaa, että reaktion tuottava ärsyke tuodaan täydellä teholla ja se poistuu vasta, kun ei-toivottu käytös on lakannut. Esimerkiksi kun koira pelkää toisia koiria, tuodaan koira niin lähelle, että reaktio on voimakkaimmillaan. Floodingissa tyypillistä on, että koiran reaktio ensin voimistuu, käytös lisääntyy ja myös uusia käytöksiä voi ilmetä. Flooding meneekin useimmiten pieleen siinä, että kun koiran käytös lisääntyy ja saa uusia piirteitä, koira viedään nopeasti tilanteesta pois, käytöshän pahentui. Samalla ei toivottu käytös lisääntyy, koira oppii, että ei auta että pelkää ihan vähän, täytyy pelätä aivan hirveästi, ennen kuin uhka helpottaa.

Flooding on epävarma koulutuskeino, eikä sen käyttö ole perusteltua, ainakaan mikäli uhka on todellinen ja uhan todellisuuden määrittää ainoastaan koira. Koska käytös ensin lisääntyy, uhkaa kokeva koira voi muuttua vaaralliseksi ympäristölleen. Floodingin tulokset ovat myös melko epävarmat, jotta voisi tietää onko se tehonnut, täytyisi osata lukea koiran ajatuksia ja se ei ole mahdollista. On myös mahdotonta tietää, onko koira rauhoittunut, kun huomaa että uhka ei poistu teki se mitä hyvänsä ja huomannut myös, että uhka ei olekaan kovin vaarallinen jolloin sen tarve päästä uhasta eroon on myös loppunut, vai onko koira mennyt opitun avuttomuuden tilaan. Opittu avuttomuus taas voi näkyä toivottuna käytöksenä, koira ei reagoi uhkaan mitenkään, koska se on huomannut, että mikään ei auta, mutta se kuitenkin kokee ärsykkeen uhkaavana. Ärsyke laukaisee edelleen stressireaktion, mutta se ei näy käytöksessä. Ihmisen mielestä tämä voi olla hyvä koulutustulos, mutta samalla myös eläinlääkärikulut alkavat mystisesti kasvamaan. Pitkittynyt stressi voi terveyden lisäksi vaikuttaa myös käytökseen tämä voi näkyä reaktiivisuutena, pakonomaisena käytöksenä, hermostuneisuutena jne.

Operantti ehdollistuminen

Operantin ehdollistumisen tunnetuin käytäntöön soveltaja lienee B.F.Skinner. Operantti tai välineellinen ehdollistuminen on tahdonvaraista oppimista. Eläimen käytös muokkaantuu käytöksen seurauksesta riippuen. Vahvisteet lisäävät käytöstä, rangaistukset vähentävät. Koira itse päättää minkä se kokee vahvisteena ja minkä rankaisuna.

Koulutuksessa ei voi valita yhtä vahvistetta  tai yhtä rankaisua, koulutukseen liittyy aina sekä vahviste että rankaisu. Jos jotain lisätään, jotain täytyy myös vähentää. Jos taas jotain vähennetään, jotain täytyy ensin lisätä. Käytännössä vahviste-rankaisuparit ovat positiivinen vahviste- negatiivinen rangaistus tai positiivinen rangaistus- negatiivinen vahviste.

Positiivinen vahviste

Positiivisen vahvisteen määritelmä on, että miellyttävää lisätään. Tämä voi olla mitä tahansa, se voi tulla ihmiseltä, ympäristöstä tai se voi olla jokin laji-tai rotutyypillinen käytös, jonka koira kokee miellyttävänä. Kun käytös on lajityypillinen, käytöksen toistaminen saa koiran olon tuntumaan hyvältä, silloin vahviste on hyvänolontunne, eli vahviste on ns sisäinen vahviste.

Negatiivinen vahviste

Negatiivisen vahvisteen määritelmä on, jotain epämiellyttävää poistetaan. Tämä epämiellyttävä voi olla ihmiseltä tulevaa tai ympäristöstä tulevaa. Jos koira kokee jonkin ärsykkeen epämiellyttvänä käytös, jolla se saa tämän epämiellyttävän poistumaan, tapahtui se sitten koiran ansiosta tai sattumalta, lisääntyy.

Positiivinen rankaisu

Positiivinen rankaisun määritelmä on, jotain epämiellyttävää lisätään. Tämäkin voi olla mikä tahansa asia ympäristössä, johon on mahdollisesti tapahtunut klassista ehdollistumista, tai joka vain sattuman kautta täyttää rangaistuksen tunnusmerkit. Esimerkiksi koira törmää aitaan, kun se pyrkii jahtaamaan kanoja, koira tuskin montaa kertaa juoksee aitaan päin, käytös vähenee. Tai sitten se voi olla ihmiseltä tuleva rangaistus.

Negatiivinen rankaisu

Negatiivisen rankaisun määritelmä on, että jotain miellyttävää poistetaan. Koulutuksessa tämä tarkoittaa palkkion poistamista, kun käytös ei ole halutunlaista. Mutta tämäkin voi olla mikä tahansa asia ympäristössä.

Vahvisteet ja rankaisut esiintyvät koiran elämässä monissa muodoissa, eikä ihminen niitä välttämättä edes havaitse. Usein tilanteissa voi vaikuttaa kaikki vahvisteet ja rankaisut. Koiran elämän pitäminen täysin rangaistusvapaana on mahdotonta.

Sosiaalinen oppiminen

Sosiaalista oppimista voi käyttää koulutuksen tukena esimerkiksi useamman koiran taloudessa. Koirat tarkastelevat, mitä toinen koira tekee ja usein matkivat tätä. Oppimisen suuntaaminen juuri haluttuun asiaaan on kuitenkin vaikeaa ja mitään kovin monimutkaista koiraa tuskin voi opettaa sosiaalisen oppimisen avulla. Yleensä vaikuttaa siltä, että taloon tuleva pentu imee vanhemmasta koirasta juuri ne ei-toivotut käytökset ja talossa onkin pian yhden sijasta kaksi ongelmallisesti käyttäytyvää koiraa. Koirien kohdalla ei oikeastaan edes tiedetä, mitä kaikkea ne oppivat toisiltaan, mutta vaikkapa apinoiden tai ihmisten kohdalla sosiaalinen oppiminen on tehokastakin. Lapset usein omaksuvat päiväkodin rytmin ja tavat itsestään ns ”ryhmäpaineen” vuoksi, kun kaikki muutkin käyttäytyvät tietyllä tavalla, apinoi lapsikin nämä rutiinit, vaikkei niitä kotona toistettaisi tai lapsi ei kotona suostuisi samoihin asioihin.

Venäjällä mahdollisesti sosiaalisen oppimisen tuloksena koirat ovat oppineet matkustamaan junalla. Ehkä tämä on hyvinkin tehokas keino kouluttaa vaikeitakin asioita, kunhan keksitään, miten oppiminen on tapahtunut.

Kuvassa Meta opettaa Karalle jäljestyksen alkeita.  206714_1022231511672_7928_n

ssä kuvassa on jo oppi mennyt perille.  

8530_1226177130185_7087937_n

Koulutuksen rakenne

Koulutuksen rakenne alkaa koulutuksen suunnittelusta. Mitä halutaan kouluttaa. Miltä käytös näyttää valmiina, kuinka paljon kestoa käytökselle halutaan, kuinka paljon sitä on tarvetta yleistää jne. Miten käytös saadaan aikaan, ja miten sitä vahvistetaan. Käytetäänkö vahviste-rankaisuparina positiivista vahvistetta ja negatiivista rankaisua vai positiivista rankaisua ja negatiivista vahvistetta vai näitä kaikkia. Yleensä koulutus on tehokkainta, kun se pidetään mahdollisimman yksinkertaisena, keskitytään mahdollisuuksien mukaan vain yhteen vahviste-rankaisupariin.

Mietitään, mitkä asiat koira kokee tilanteessa vahvisteena ja mitkä rankaisuna. Nämä ovat aina vain olettamuksia, koiran käytöstä seuraamalla näkee onko ratkaisut toimineet. Jos käytös ei lisäänny valitulla vahvisteella, se ei toimi, palataan suunnitteluvaiheeseen.
Mietitään kriteeri, ajoitus ja vahvisteen laatu ja suunta. Ja se, miten koulutuksen halutaan edistyvän, jos edistys ei tapahdu suunnitelmien mukaan, palataan suunnitteluvaiheeseen. Yleensä ongelmat koulutuksessa liittyvät kriteeriin, ajoitukseen ja/tai vahvistetiheyteen.

Eläimet ovat aina rehellisiä, jos huomaat, että käytös ei ole aivan sitä mitä ajattelit, vika on aina kouluttajassa. Älä hermostu koiralle. Mieti, miksi koulutus ei toiminut ja kouluta uudelleen.

Kriteeri

Kriteerillä tarkoitetaan käytöstä, millä koira kussakin vaiheessa saa palkinnon. Jos tavoitteena on kouluttaa viiden minuutin paikallamakuu, kun omistaja on näköesteen takana, koulutus pitää jaotella osiin. Kriteerien määrittäminen ihan paperillekin kannattaa, koska silloin ihmiselle on selvää mitä hän haluaa nähdä ja miten koulutus on suunnitelmissa edistynyt. Jos käytös taas ei näytäkään aivan siltä, mitä oli suunniteltu on kriteeri mahdollisesti asetettu väärin, vahvistetaan väärää asiaa eli ajoitus mättää, tai kriteeri on liian vaativa, jolloin koira ei ymmärrä, mitä siltä halutaan.

Koulutuksen ei tarvitse, eikä sen pidä onnistua 100%, kun käytöksen kouluttaminen on vielä kesken. Kun koira onnistuu 60% toistoista on kriteeri kohdallaan, kun onnistumisia on 80% on hyvä aika nostaa kriteeriä. Kriteerin nosto on vaikeampaa, jos koulutuksessa jäädään jumittamaan liiaksi samaan kriteeriin. Koira oppii, että tällä käytöksellä palkka tulee aina, joten miksi se tarjoaisi jotain enemmän? Vasta, kun käytös on valmis, voidaan alkaa tavoittelemaan 100% onnistumista.

Ajoitus

Ajoitus tarkoittaa sitä, että kouluttaja osaa ajoittaa vahvisteen täsmälleen siihen hetkeen, kun toivottu käytös esiintyy. Vaikka ajoituksen helpottamiseksi on ehdollinen vahviste todella hyödyllinen apuväline, se ei siltikään poista kouluttamisen mekaanisen osuuden tärkeyttä. Vaikka kouluttaja osaisi merkitä tismalleen sen hetken, kun koira tekee mitä sen halutaan tekevän, täytyy toiminnasta toimittaa myös ehdoton vahviste ja se täytyy toimittaa viipymättä siihen paikkaan missä koira on ja mielellään siitä suunnasta mihin toimintaa halutaan suunnata. Tämän taidon oppii vain harjoittelemalla. 

Vahvistetiheys

Vahvistetiheys tarkoittaa sitä, kuinka monta kertaa koira palkitaan harjoituksen aikana ja kuinka pitkä ero palkitsemisen välillä on. Kun uutta käytöstä aletaan kouluttamaan vahvistetiheys on korkea, koira saa palkinnon noin 5 sekunnin välein. Vahvistetiheys on hyvin koirakohtaista, jos koira ei saa palkintoa riittävän usein se turhautuu ja alkaa tekemään virheitä, koulutus ei etene.

Latenssi

Latenssi tarkoittaa aikaa, jolloin koiran on tarjottava käytöstä. Valmiin käytöksen kanssa latenssi voi olla vaikkapa kolme sekuntia, jolloin koiran on oltava esim maassa, muutoin siitä ei makseta palkkaa. Harjoitteluvaiheessa kannattaa seurata myös latenssia, kuinka pitkään koiralla menee, että se tarjoaa käytöstä uudelleen. Jos latenssi on kovin pitkä on vaarana, että käytökseen ketjuuntuu jotain, mitä siihen ei haluta. Pitkä latenssi voi myös kertoa siitä, että kriteeri on liian korkealla tai ajoitus ei osu kohdalleen, jolloin koira ei tiedä, mitä siltä halutaan.

Palkkion suunta

Palkkio on tultava siitä suunnasta, mihin koiran käytös halutaan ohjata. Maahanmenossa palkka tulee alhaalta. Jos maahanmenossa palkitaan ylhältäpäin tulee usein vahvistaneeksi koiran kurkottamista palkan suuntaan, jolloin keston lisääminen on vaikeaa.

Myös harhanameja voi käyttää, jotta saadaan toistoja. Maahanmenossa palkitaan ensin oikeasta suunnasta ja heitetään sitten toinen makupala kauemmas, jolloin koira hakee sen ja tarjoaa tämän jälkeen uudelleen maahanmenoa. Harhanamiin voi opettaa myös vihjeen ”vapaa” tai muuta vastaavaa, joka merkitsee koiralle että se saa nyt liikkua.

Palkkion laatu

Käytettävä vahviste alkaa näkymään käytöksessä toistojen myötä. Jos vahviste on kiihdyttävä, on käytöskin toistojen myötä kiihtynyt. Luoksetulon kouluttamisessa saalispalkat ajavat asiansa, mutta maahanmenossa ne saavat koiran ajan myötä kiihtymään ja se ei tässä käytöksessä ole toivottavaa. 

Käytöksen aikaansaaminen

Kun on suunniteltu mitä halutaan kouluttaa, mitä vahvistetta käytetään, mitä kriteereitä käytöksen kouluttamiseen on laadittu. Täytyy käytös nyt saada esiin, jotta sitä voidaan lähteä vahvistamaan. Käytöksen aikaansaamiseen on monia keinoja, käytettävä keino valitaan käytöksen mukaan, ei ole olemassa yhtä keinoa joka olisi joka kerta paras.

Houkuttelu

Houkuttelu lienee yleisin tapa kouluttaa koiria. Houkuttelussa koiraa houkutellaan haluttuun suuntaan makupalaa tai lelua apuna käyttäen, koira seuraa vahvistetta, koska se haluaa sen, vahviste on siis toimiva. Houkuttelu ei ole välttämättä huono koulutuskeino, mutta sen käyttöä ei pitäisi jatkaa loputtomiin. Houkutteluun tottunut koira on usein melko riippuvainen siitä, että se saa apua ja sen ei oikeastaan tarvitse ajatella itse. Houkuttelun huono puoli on myös se, että tilanteessa on paljon, mitä täytyy häivyttää, koiran täytyy lopulta oppia toistamaan haluttu käytös ilman että vahviste on esillä, tai että ihminen elehtii ja näyttää koiralle suuntaa. Usein houkuttelemalla alkuopetus käy nopeammin kuin muilla keinoilla, mutta kaiken ylimääräisen häivyttäminen vie hyvinkin paljon aikaa. Houkuttelua voi käyttää, mutta se on tehokkaampaa, kun houkuttelu poistetaan tilanteesta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Esimerkiksi houkutellaan koira menemään maahan viisi kertaa ja odotetaan tämän jälkeen josko koira hoksaisi tarjota käytöstä ilman houkuttelua.

Kohteet (mm kosketuskeppi ja alusta)

Kohteet on houkuttelua parempi vaihtoehto. Käytännössä kohteillakin koira seuraa esimerkiksi kosketuskepin päätä aivan kuten houkuttelussa makupalaa, mutta kohteen häivyttäminen on helpompaa, koska kohde ei itsessään merkitse koiralle mitään muuta kuin keinoa saada palkinto. Houkuttelussa taas koira seuraa vahvistetta, joka merkitsee koiralle jotain mitä se haluaa, sen poistaminen voi tuntua koirasta rankaisulta, vahviste poistettiin ja rangaistuksen vähentävät käytöstä.

Kosketusalustan kanssa on helppo kouluttaa asioita, joissa koira toimii etäällä omistajasta, sen halutaan vaikkapa juoksevan agilityn A-esteen kontaktipinnalle. Tämänkin voi tehdä toki houkuttelmalla, laittaa makupaloja kohtaan jossa koiran halutaan pysähtyvän, mutta usein käy niin, että koira jatkaa matkaansa ilman pysähtymistä kun makupalat poistetaan tilanteesta. 

Myös kohteet häivytetään tilanteesta mahdollisimman nopeasti ja usein koira tarjoaa heti edellisellä kerralla palkkioon johtanutta käytöstä, vaikka kohdetta ei tilanteessa enää olekaan.

Capturing (käytöksen sieppaaminen)

Käytöksen sieppaaminen tulee kysymykseen silloin, kun käytöstä esiintyy jo. Useimmiten tämä tarkoittaa, että käytös on koiralle luonnollinen, mutta sitä halutaan vahvistaa ja myöhemmin siihen halutaan liittää vihjesana ja se halutaan ärsykekontrolliin. Esimerkiksi maahanmenon koulutuksen voi aloittaa sieppaamalla käytös, kun koira tarjoaa tätä oma-aloitteisesti. Alussa kriteeri on, että koira menee makaamaan. Käytös ei ole valmis, koiralla on monia tapoja makoiluun. Meta ja Kara havainnollistavat tässä muutamaa tapaa:   75156238 148502_1669763499567_5359657_n

56868367 196687_1864468807078_6064015_n

Kaikissa kuvissa koira makaa, mutta käytös ei ole aivan se mitä haettiin.

Shaping:

Maahanmenon koulutusta voikin jatkaa sheippaamalla käytöstä haluttuun suuntaan. Kara  havainnollistaa, millaisen käytöksen itse haluan nähdä, kun pyydän koiraa menemään maahan:

 8530_1226184330365_511787_n

 Sheippaamista voi käyttää kun jotain olemassaolevaa käytöstä halutaan hienosäätää juuri halutunlaiseksi. Tai sitten sheippaamalla voi kouluttaa jonkin uuden käytöksen aloittamalla vahvistamisen vaikkapa silmien liikuttamisesta haluttuun suuntaa. Karalle ja Metalle sheippasin ensimmäisenä turhan tempun, jotta en tule ryssineeksi jotain oikeasti tarpeellista käytöstä. Aloitin vahvistamisen vilkaisusta vasemmalla, kun koira toistuvasti vilkaisi vasemmalla, odotin että se pää kääntyy myös aavistuksen vasemmalla, kun tämä onnistui odotin suurempaa pään liikettä aina siihen asti, että koira koskettaa kuonolla kylkeään. Tämän jälkeen odotin että koira edellisten lisäksi liikuttaa etutassujaan ja aina vain suuremman liikkeen kunnes koira lopulta kellahti kyljelleen. Tästä siirryin vahvistamaan jalkojen liikettä kunnes koira oli selällään ja kellahti lopulta toiselle kyljelle.

Mielikuvitus on rajana, kouluttaa voi mitä tahansa mikä vain on fyysisesti ja psyykkisesti mahdollista.

Vihje

Vihje tarkoittaa sitä sanaa, käsimerkkiä tai muuta signaalia, millä halutaan että koira alkaa suorittamaan koulutettua käytöstä. Vihje lisätää siinä vaiheessa, kun koira osaa jo halutun käytöksen, sen on oltava valmis ja juuri sellainen kuin sen halutaan oleva. Vaikkapa maahanmenossa Karalle lisättiin vihjesana ”maahan” vasta, kun käytös näytti juuri siltä, miltä halusin sen näyttävän. Vihjesana on siis käytännössä koulutetun käytöksen nimi.
Jos koulutuksessa on käytetty apuvälineitä tai houkuttelua täytyy kaikki nämä avut ja houkuttelu häivyttää ennen vihjesanan lisäämistä. Tämä johtuu siitä, että koira seuraa ensisijaisesti liikettä, jos vaikkapa maahanmeno on koulutettu houkuttelemalla täytyy kaikki käden liike poistaa ennen vihjettä, muutoin koira seuraa jatkossakin ensisijaisesti kouluttajan eleitä. Esimerkiksi menee maahan, kun kouluttaja osoittaa maahan. Jos tämä ei haittaa, ei tavassa ole mitään väärää. Kuitenkin jos halutaan, että koira menee maahan ainoastaan ”maahan” vihjeestä ja myös silloin, kun se ei näe kouluttajaa, on käsimerkit häivytettävä, jotta koira oppii vihjesanan, muutoin se seuraa vain omistajan eleitä eikä edes välttämättä kuule, mitä sille sanotaan.

 Kesto

Kun käytös on saatu aikaan tarvitsee siihen useimmiten lisätä myös kestoa. Keston lisääminen aloitetaan pidättämällä palkintoa aluksi sekunti sitten toinen jne. Riippuu täysin käytöksestä, mitä kesto tarkoittaa. Maahanmenossa kesto tarkoittaa, että koira pysyy maassa, mutta vaikkapa seuraamisessa se tarkoittaakin, että koira seuraa aina vain pidempiä aikoja.

Etäisyys

Etäisyys lisätään, kun käytöksellä on kestoa. Paikallaoloon lisätään alkuun kestoa ilman että kouluttaja poistuu koiran läheltä, vasta kun käytöksessä on jo kestoa lisätään etäisyys. Etäisyyden määritteleminen vaihtelee käytöksen mukaan. Etäisyyden lisäämisen yhteydessä vahvistuu samalla myös kesto, jos koira on hyvä yleistämään. Joskus kuitenkin tulee vastaan tapauksia, joille kaikki pitää tehdä erityisen huolellisesti, Tällainen koira ei esim opi olemaan viittä minuuttia paikallaan, jos siihen ei ensin ole lisätty viiden minuutin kestoa ihmisen ollessa lähellä ja vasta tämän jälkeen aloitetaan etäisyyden lisääminen.

Ärsykekontrolli

Ärsykekontrolli tarkoittaa, että koira tekee halutun asian vihjesanasta. Se ei sotke eri vihjeitä, eikä arvaile, vihjeen merkityksen täytyy olla koiralle selvä. Käytännössä koira menee maahan ”maahan” vihjeestä, istuu ”istu” vihjeestä jne.

Yleistys

Yleistys on koulutusprosessin vaikein vaihe. Yleistyksellä tarkoitetaan, että käytös yleistetään kakkiin niihin ympäristöihin, missä sitä halutaan nähdä. Yleistys tarkoittaa myös sitä, että käytös yleistetään eri ärsykkeiden läheisyyteen. Jos halutaan että koira menee maahan joka tilanteessa, täytyy tämä koiralle kouluttaa. Harjoitukset viedään aina vain vaikeampiin ympäristöihin. Lähellä kulkee ihmisiä, koiria, hevosia jne koira suorittaa käytöstä ruohokentällä, metsässä, kadulla jne

Koska käytös sitten on varma? Yksi tapa kouluttaa käytös niin varmaksi, kuin eläimen kanssa vain minkään käytöksen voi kouluttaa, on käyttää esimerkiksi Yhdysvaltalaisen poliisikoirien kouluttajan Steven Whiten tunnetuksi tekemään 20-20-20 menetelmää. Tämä tarkoittaa, että koira tekee 20 onnistunutta suoritusta, 20 eri ympäristössä, 20 eri häiriön läheisyydessä. Kuulostaako yksinkertaiselta? Käytännössä tämä tarkoittaa 8000 onnistunutta toistoa. Antaa ehkä kuvaa siitä, kuinka paljon todella hyvin koulutetun koiran kanssa saa tehdä töitä.

Epäsäännöllinen vahvistaminen

Epäsäännollinen vahvistaminen on positiivisen vahvistamisen ehdottomasti paras ominaisuus. Epäsäännöllinen vahvistaminen merkitsee sitä, että koiraa palkitaan ennalta-arvaamattomasti. Joskus palkitaan vaikkapa kymmenen metrin seuraaminen, sitten seuraamista teetetäänkin kaksisataa metriä ennen palkitsemista. Epäsäännöllinen vahvistaminen lisää koiran motivaatiota, se työksentelee kovemmin palkan eteen. Koira on tottunut saamaan palkinnon seuraamisliikkeellä, kun palkaa ei tulekaan aivan heti koira alkaa työskentelemään entistä kovemmin palkkansa eteen. Tämä mahdollistaa myös sen, että koira suorittaa kilpailutilanteessa useita käytöksiä ilman palkintoa, sillä on vahva oppimishistoria, että käytökset lopulta tuottavat palkinnon, joten sen motivaatio ei kärsi edes pitkään työskenteltäessä.

Kun verrataan tätä toiseen vastapariin, positiiviseen rangaistukseen, epäsäännöllinen rankaiseminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi pöydältä varastavan koiran kanssa näkee hyvin, miten epäsäännöllinen rankaisu ei ole toimiva koulutuskeino. Koira oppii olemaan varastamatta, kun ihminen on läsnä, mutta on huomannut, että rankaisua ei tulekaan, kun ihminen ei ole paikalla. Rankaisulla koulutettuja koiria joudutaan usein myös sillointällöin rankaisemaan, jotta koira muistaa mistä käytöksestä rankaisu seuraa, varsinkin silloin, jos koira saa ei-toivotulla käytöksellä vahvisteen. Ihmisellä on usein tapana selittää tätä koiran uppiniskaisuudella, kovapäisyydellä ja johtajuusongelmilla.

Oppimishistoria

Kun kaikki edellämainitut asiat on suunniteltu, täytyy koulutuksessa huomioida vielä oppimishistoria. Tämä on jokaisen yksilön kohdalla eri ja määrittää, miten koira eri tilanteisiin suhtautuu. Oppimsihistoria määrittää, mitä käytöstä koira missäkin tilanteessa todennäköisimmin käyttää. Jos on tarkoitus kouluttaa jonkin ei-toivotun käytöksen tilalle toivottu käytös, vahvistehistoria on aina alussa ei-toivotun käytöksen puolella, se on vahvempi ja esiintyy tilanteessa todennäköisimmin.

Esimerkkinä mainitsen yhden asiakkaani, cockerspanieli uros, jolla oli oppimishistoriaa puremisesta mm hoitotoimenpiteiden aikana. Oppimishistoria tapauksen kohdalla oli vahvasti puremisen puolellla, koska käytös oli jatkunut vuosia. Toki pureminen oli tehty mahdottomaksi käyttämällä kuonokoppaa tilanteissa, joissa puremista ilmeni. Mutta kuitenkin koira murisi ja yritti purra joka kerta.

Tein tämän koiran kanssa yksinkertaista kosketuskeppi harjoitusta, koira oli rento ja työskenteli kepin kanssa innostuneena. Harjoituksen tavoitteena oli kouluttaa koiralle koskettaminen käteen siirtämällä kosketus kepin päästä kämmeneen. Oletuksena on, että koira toistaa edellisellä kerralla palkintoon johtavan liikkeen, vaikka kosketuskeppi poistetaan tilanteesta. Tätä harjoiteltiin koiran kanssa useita toistoja, koska oli todellinen vaara että se puree hyvin vähäisestä ärsykkeestä. Koira toisti kepin päähän koskemisen useita kertoja, kun kepin pää oli kämmenessäni. Kun sitten jätin kepin tilanteesta pois ja esiin ilmestyi pelkkä käsi, muuttui koiran käytös välittömästi. Se jähmettyi nähdessään pelkän käden ja sen katse lasittui, jos olisin jäänyt odottelemaan käsi esillä koiran reaktiota, se olisi todennäköisesti purrut minua. Nyt kuitenkin vein käden uudelleen pois näkyvista, otin kepin uudelleen esiin ja jatkoin harjoittelua kepin kanssa. Poistin kepin hyvin varovasti vetämällä sitä koko ajan enemmän hihaani, jolloin koira kosketti myös kättäni kepin lisäksi. Tällä tavalla sheippaamalla lopulta koira kosketti pelkkää kättäni ja harjoitus oli onnistunut.

Pelkästään tilannetta tarkastelemalla, unohtamalla yksilön oppimishistorian, näyttäisi siltä, että negatiivinen rankaisu (keppi, eli palkkion mahdollisuus poistetaan) toi esiin aggression. Kun oppimishistoria otetaan tilanteen tarkasteluun mukaan, huomataan, että käden ilmestyminen merkitsi koiralle positiivista rankaisua, tälle yksilölle käsi merkitsi ikäviä asioita, epämiellyttävää lisätään. Useimmille koirille käden näkeminen merkitsee miellyttäviä asioita, mutta tämän tapauksen kohdalla tilanne oli eri.

Käsi ei millekään koiralle automaattisesti merkitse mitään, tapahtuu siis klassista ehdollistumista, joka määrittää käytöksen, eli mitä operanttia vahviste-rankaisuparia se alkaa tavoittelemaan. Yleensä koiralle syntyy käteen miellyttävä klassinen ehdollistuma, jolloin se alkaa tavoittelemaan käteen liittyviä positiivisia vahvisteita, kuten silittelyä, kädestä tulevia makupaloja ja leluja. Mutta jos käsi merkitseekin ikäviä asioita, koira alkaa tavoittelamaan negatiivista vahvistetta, se haluaa käden pois läheltään ja tämän koiran oppimishistoriassa tämä tapahtui aggressiivista käytöstä käyttämällä. Eli koira itse määrittää, mikä on rankaisu ja mikä vahviste, ei ihminen. Hyvä esimerkki siitä, miten ehdollistumat vaikuttavat jokaisessa hetkessä, kun niitä lähdetään erittelemään.

Lisätietoa

http://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/skinner.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s